Varhais- ja keskiajan kalastuksen kuvauksia

 

Otsikon rajaama ajanjakso osuu katolisen kirkon valtakaudelle, ensimmäisen vuosituhannen alkupuolelta 1500-luvulle, kirjapainotaidon alkuun. Aikakaudelle on ominaista sama seikka kuin antiikin ajalle, säilyneiden kalastustekstien luokittelu tiedoksi ja tarinoiksi on vaikeaa tai turhaa. Siksi esiteltävä aineisto on koottu saman otsikon alle.

Materiaalin lukuisista säilytyspaikoista ja kirjallisuustutkimuksen suuntautumisesta johtuen löydöksiä on vähän, sisältöjen vastatessa pimeänä pidetyn aikakauden henkeä. Maallikolle (kuten tämän kirjoittaja) on vaikea tietää mitä etsiä ja mistä etsiä, varsinkin kun kalastuksesta laaditut tekstit eivät ole olleet tutkijoiden mielenkiinnon ensisijaisia kohteita. Aiheet hajoavat melkoisesti, mutta hienoja löytöjäkin on, lähempää kuin osasi odottaa. Kirjallisuustutkimuksen laajentaessa toimialaansa ja kun arkistojen ja kirjastojen internet-tiedostot ja pdf-tallennukset alkavat olla kattavia, materiaalia saadaan julkisuuteen lisää ja aikakauden kuva tarkentuu.

1700-luvun alussa (tarkemmin sanoen 1702) ranskalainen Antoine Galland palasi Syyriasta, tuoden mukanaan 900-luvulla persiasta arabiaksi käännetyn, 1300-1400-luvuilla Egyptissä nykyisen muotonsa saaneen Tuhat ja yksi yötä satu- ja tarinakokoelman. Galland käänsi tekstit ranskaksi 1704-07. Hänen työnsä seurauksena tämä pitkältä ajanjaksolta kertynyt, intialais-persialais-bagdadilais-egyptiläistaustaisten satujen ja tarinoiden hieno kokoelma tuli tunnetuksi Euroopassa. Barokin aikakauteen sopinut Gallandin käännös, sen kieliasu tasasi kokoelman tietä, tehden sen tunnetuksi ja suosituksi koko Euroopassa.

Saduista on useita suomennoksia, mm. F. Hoffman 1874-77, G. E. Euren 1878-80, Valfrid Hedman 1922, J. Anselm Hollo 1930, Eeva-Liisa Manner 1965, Heidi Järvenpää 1975 ja Jaakko Hämeen-Anttila 2010, samoin useita valikoimia ja eri laajuisia kokoonpanoja, lapsille ja nuorille tarkoitetuista satukirjoista (jollaisen itse olen ensi kertaa lukenut) aina kuusiosaisiin suurteoksiin.

Kokoelmassa on myös kala-aiheisia satuja, mm. tarina iäkkäästä, köyhästä kalastajasta, joka sai verkostaan ensimmäisellä kokemiskerralla kuolleen aasin, toisella kivillä täytetyn vasun ja kolmannella joukon näkinkenkiä ja mutaa. Neljännen kokemisen saalis oli punakellervä, sinetillä varustettu vaskiastia, johon oli suljettu pahansivuinen henki. Neuvokas kalastaja sai supliikilla suljettua kostonhaluisen hengen takaisin astiaan. Tarina jatkuu otsikolla Kalastajan myöhempiä seikkailuja. Valitsemieni tarinoiden yksityiskohdat ovat J. Anselm Hollon käännöksestä, muissa käännöksissä kalastajan saaliit ja häijyn hengen vankilana käytetyn astian kuvaus vaihtelevat.

1000-1100 lukujen taitteessa elänyt, Dorsetissa ja Oxfordissa vaikuttanut munkki Aelfric laati keskustelun muotoon kirjoitetun latinan kielen oppikirjan (Aelfric’s Colloquy), aiheena oppilaiden ammatti, yhtenä kalastajan ammatti, ammatin edellytykset ja mitä sen harjoittaminen pitää sisällään. Oppikirja on käännetty englanninkielelle ja julkaistu mm. www.kentarchaeology.ac sivustolla.

Katkelma opettajan ja kalastajan keskustelusta:

Teacher: What skills do you have?

Fisherman: I am a fisherman.

Teacher: What do you gain from your skills?

Fisherman: I get food, clothes and money.

Teacher: How do you catch the fish?

Fisherman: I get into my boat, put my nets into the river and then I cast my bait and

wicker baskets, and whatever i catch I take.

…..

Teacher: What sort of fish do you catch?

Fisherman: I catch eels, pike, minnows and dace, trout, lamprey and any other

species that swim in the rivers, like sprats.

Ristiretkien innoittaman ritarikirjallisuuden vanavedessä syntynyt romanttinen runous saa ainakin kaksi osumaa. Wofram von Eschenbachin (1160/80-1220) tunnetun runoelman, Parzivalin nuoren sankarin väitetään kahlaavan paljain jaloin virrassa kalastaen taimenia ja harjuksia. Luin suomeksi käännettyä Parsivalia reilun viikon verran, kunnes uuvuin puuduttavaan ritariromantiikkaan ja jätin kesken, osumatta etsimääni. Oli vain uskottava mitä muut ovat asiasta lausuneet.

Samaan ryhmään asettuu Richard de Fournivalin (1201-1260?) De Vetula, Ovidiuksen hengessä laadittu runo, jonka meitä kiinnostava osa, kalastukseen paneutuvat 68 säettä kuvaavat pyynnin välineitä ja tapoja, mukana mm. madot ja perhot, soihdut ja keihäs, pitkäsiima, ankeriaskori ja atrain. Ernest Schwiebertin arvion mukaan De Vetulan perhosäkeitä voi pitää nymfikalastuksen ensimmäisenä kirjallisena esityksenä. Huomionarvoista on sekin, että runo kirjoitettiin reilut 200 vuotta ennen The Boke of S. Albans-teoksen ilmestymistä.

700-luvulla perustetun, Koillis-Ranskan Saint Omerissa, liki Galaisia, Aa-joen rannalla sijainneen Saint Bertinin benediktiiniluostarin kirjaston jäljelle jäänyttä omaisuutta 1800-luvun alkupuolella läpikäydessä materiaalin joukosta löydettiin vanha käsikirjoitus, tutkielma, jonka kirjallinen tyyli viittasi 1000-luvulle ja joka koostui 22 kappaleesta. Treatise on fishing –nimellä kutsuttu tutkielma käsittelee joessa eläviä kalalajeja ja niiden kalastuskausia ja pyyntitapoja, mm. ongintaa syötillä ja perholla. Kuka alkuperäisen käsikirjoituksen on laatinut, missä ja milloin, sitä ei tiedetä, mutta tapahtumakuvaukset viittaavan antiikkiin, Juudean kalastajien elämään, joten aikajänne on suuri. Saint Bertinin luostarin rakennukset ovat jo aikoja sitten raunioituneet.

Baijerilaisen Tegernseen apottiluostarin omistuksessa on käsikirjoitus 1500-luvun alusta. Käsikirjoituksessa listataan joukko nimeä vailla olevia perhoja, jotka on tarkoitettu mm. lohen ja taimenen kalastukseen. Sama luostari oli tunnettu rapujen pyynnistä ja käytöstä ravintona.

Luostareissa säilyneiden käsikirjoitusten merkitys on kahtalainen. Toisaalta ne kuvaavat munkkien mielenkiintoja ja harrastuksia. Viehättyminen kalanpyyntiin ja kalankasvatukseen selittyy katolisen kirkon paastolla, kala oli sallittua ruokaa paaston aikana. Rikastuneilla luostareilla oli hallussaan laajojen maa-alueiden lisäksi virtaavia ja seisovia vesiä. Kalastustaitojen ylläpito ja tallennus kuten kalankasvatuskin tarjosivat hyödyllistä toimintaa ja ajankulua. Toisaalta käsikirjoituslöydöt tukevat vallitsevaa käsitystä luostareiden merkittävästä osuudesta antiikin kalastustiedon tallentajina, säilyttäjinä ja kehittäjinä.

Mainittakoon vielä vuonna 1480, Gutenbergin painokoneen käyttöönoton jälkeen julkaistu, latinankielinen teos Dialogus creaturarum moralisatus, 122 eläinsadun/tarinan kokoelma, jonka sisältö kuvautuu kokoelman nimessä, ”luojanluomien moraalisia keskusteluja”, osan tarinoista ollessa peräisin Aisopoolta. Nimen vapaa suomennos on omani, moraaliopetukset raamatusta ja kirkonisiltä.

Teoksen suosiota kuvaa se, että siitä otettiin nopeasti neljä latinankielistä painosta, kaksi ensimmäistä 1480 ja 1481 Goudassa, seuraavat (1486 ja 1491) Antverpenissä. Hollanninkieliset painokset otettiin 1481 ja 1482, ranskankielinen 1482. Teos on myös ensimmäinen Ruotsissa painettu kirja, painoajaksi on merkitty 20.12.1483, painattajana Rostockista kotoisin ollut Johann Snell. Ensimmäinen englanninkielinen käännös The Dialoges of Creatures Moralysed on vuodelta 1520.

Kalatarinoihin teoksen yhdistää se, että sekä tarinoissa että niiden oivallisessa kuvituksessa on mukana joukko kaloja. Teoksessa on myös vanhin tunnettu kuva koholla varustetusta ongesta (ja sitä pitelevästä kalamiehestä). Tietääkseni teosta ei ole suomennettu.

Teksti: Sulo Tiainen