Kalakirjaston perhosarja
Kalakirjasto perhosarja myytiin huutokaupassa Kalakirjaston avajaisissa 800 eurolla. Perhosarjan huusi Suomen Kalastusmuseoyhdistys.
Kalakirjasto on perustettu säilyttämään suomalainen kalakirjallisuus, kalastustieto ja samalla pitämään yllä suomalaista kalastuskulttuuria niin uusien kuin vanhempienkin kalastusjulkaisujen osalta, joilla on ja on ollut merkitystä myös suomalaisen kalastuksen kehittymiseen siihen pisteeseen missä se nyt tällä hetkellä on.
Kalakirjasto on suomalaisuuden hengessä hyvin sinivalkoinen, mutta se ei tarkoita, että voisimme unohtaa ennen itsenäisyyttä ollutta ”punaista” Venäjän vallan aikaa. Suomi oli muinoin osa Ruotsia, mutta Suomen sota 1808-9 jakoi maan ja Suomi oli vuodesta 1809 Suomen suuriruhtinaskunta, jolle ajan myötä muotoutui autonomia ja Suomi sai lopulta itsenäisyyden 1917 ja lopulta noin 100 vuotta myöhemmin 2018 Kalakirjaston. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Perhosarjan värimaailma
Suomen perhohistoria samoin kuin kalakirjaston perhokirjallisuus on pääosin tuolta edellä mainitulta parin vuosisadan ajalta, josta perhosarjaan saadaan värit punainen, sininen ja valkoinen. Taakse jäänyt ”punainen” aika siirrettäköön iskupisteeksi tai perhopyrstöön ja muuten perhojen päävärit ovat isänmaaliset sininen ja valkoinen. Sinisen sävy saa olla siniristilipun suuntaan, mutta valkoinen voi olla myös hopeaa joka peilaa hyvin valkean sävyjä.
Merkittäviä perhomalleja
Itse kalakirjaston perhomallit ovat tavalla tai toisella osoittautuneet historian saatossa kalastaviksi perhomalleiksi ja aikanaan suosituiksi malleiksi sekä kattavat aikajakson aina 1800-luvulta nykyaikaan, kuten valtaosa kalakirjaston kirjoistakin. Osa perhomalleista enemmän ja vähemmän tunnettuja kotimaisia malleja, joihin on istutettu kalakirjaston perhosävyt – sininen, valkoinen ja punainen.
Kalakirjaston perhojen esittely
Kalakirjaston Red Tag
Koukku: Uppoperhokoukku 8-12 (esim. Kamasan B175)
Sidontalanka: Musta
Pyrstö: Punainen villa
Kierre: Litteä (tai soikea) hopea
Runko: Sininen silkkinauha tai dubbing
Häkilä: Sininen kukko tai kana
Pää: Musta
Suomen Urheilulehdessä on ollut jo 1899 kuvia ja mainintoja tunnetuista ja hyvin pyydystävistä harriperhoista. Red Tag on ollut hyvin tunnettu harriperho jo 1800-luvulla ja vuoden 1923 Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirja jatkaa, että ”Red Tag on erinomainen harriperho ja hyvä forelliperhokin”.
Perhomalleja tulee ja menee, vain osa jää elämään klassikoina. Red Tag on yli 100 vuoden kalastushistoriamme monen tarinan ja kirjoituksen ottiperho, eikä sen ottavuus ja maine ole kadonneet edes modernien 2000-luvun perhojen muotivirtauksissa.
Red Tag on mukana useimmissa meidän perhonsidontakirjoissa mukana hyvänä ja helppona malliperhona, ja nykyisinkin monen perhonsidontakurssin aloitusperho.
Kalakirjaston Sininen Red Tag on vanhojen tarinoiden arvioissa sinisenä perhona kirkkaan ja kylmän ilman perho sekä sinihäkiläinen perho on mainittu hyväksi, kun aurinko paistaa ylävirrasta kalan silmille
Kalakirjaston Sininen Mallard
Kalakirjaston Sininen Mallard karvasiipi – lohen heittoperho
Koukku: Uppoperhokoukku 12-6 (esim. Kamasan B175)
Sidontalanka: Musta
Pyrstö: Punaisia tippet siikasia
Kierre: Hopeaa, mieluiten litteää
Runko: Sininen dubbing, villa, silkkinauha tms. (esim. Super Bright fl. blue)
Häkilä: Valkoinen kana
Siipi: Mallard eli sinisorsa. (Isoihin lohiperhoihin alussiiveksi tumma täplikäs kalkkuna ja karvasiiven voi sitoa esim. kotimaisen oravan häntäkarvoista.)
Pää: Musta
Kalakirjaston Sininen Mallard lohiperho – Tenon soutuperho
Koukku: Lohikoukku 1 – 2/0
Sidontalanka: Musta
Hela: Ohutta soikeaa hopeaa
Pyrstö: Punaisia tippet siikasia
Kierre: Leveää litteää hopeaa
Runko: Sininen dubbing – villa, silkkinauha tms. (esim. Super Bright fl. blue)
Häkilä: Valkoinen kana
Siipi: Tumma täplikäs kalkkuna alla, päällä ruskea mallard eli sinisorsa
Pää: Musta
1950-luvun lopun Seppo Hämäläisen Heittokalastus kirja hehkuttaa Mallard siipisiä perhoja, tekipä siitä harri- tai lohiperhon tai jopa karvasiipisen muunnoksen.
Mallard-siipiset perhot olivat 100 vuotta sitten hyvin suosittuja kalastusperhoja aina 1980-luvulle saakka. Mm. Mallard & Yellow ja Mallard & Orange olivat usein loppukesästä Juhani Ahon siimassa, kun Aho jäljitteli Huopanalla parveilevia vesiperhosia ja kirjoitti aiheesta hienon lastunkin, Stenofylax Stellatus.
Urheilukalastajan käsikirjassa 1923 on puolestaan tekstiä Mallard & Claret perhosta: ”Eiköhän se ole maailman paras perho! huudahti siitä eräs paljon kokenut englantilainen urheilukalastaja”.
Kalakirjaston sininen Mallard-perho sopii vanhemmassa kirjallisuudessamme mainittuun Mallard-tyyliin. Siipimateriaali on ruskeaa mallardia, suomennettuna sinisorsaa, joka osuu hyvin Kalakirjaston perhojen väriteemaan.
Kalakirjaston Sininen ”Mallard & Blue & White” -perho taipuu helposti pienestä harriperhosta aina isoon soudettavaan lohirautaan vanhojen sitojamestareiden muunnostyyliin. Ison soutuperhon alussiiveksi voi sitoa esim. pitkää tummaa kalkkunaa ja lohiperhoon lisätään vielä kestävyyden parantamiseksi hela.
Moderniin tyyliin ruskean sorsasiiven voi vielä korvata ruskealla karvasiivellä, vaikka kotimaisella oravalla, niin uuden vuosituhannen heittoperho lohelle on valmis.
Kalakirjaston Suomi-Streamer
Koukku: Pitkävartinen streamerkoukku 2-8 (esim. Kamasan B830)
Sidontalanka: Musta
Pyrstö: Punaisia häkilänsiikasia
Kierre: Soikea hopea
Runko: Litteä hopea (hologrammi) tai litteä hopeapunos – pituus n. 2/3 koukunvarsi
Häkilä: Sininen kukko (8-12 kierrosta – häkiläosuus n. 1/3 koukunvarsi)
Siipi: Sininen kukko 4 kpl selät vastakkain
Pää: Musta
Suomalainen Streamer täyttää Kalakirjaston valmistumisvuonna 70 vuotta ja on vuodelta 1948. Perho on hyvä esimerkki sodanjälkeisen pula-ajan perhosta – huokea, yksinkertaisen ja toimiva. Perho ja sen tunnettu historia esiteltiin tarkemmin Perhokalastus lehden numerossa 3/2018.
Suomalainen Streamer löytyi vanhoista Schröderin kalastusvälineluetteloista ja perhomalli oli lähes unohtua, vaikka se löytyy edelleen monen vanhan perhokalastajan vanhojen perhojen seasta.
Malli on ollut nerokas ison maailman tyyliin sidottu amerikkalaistyylinen perho, mutta materiaaleiltaan yksinkertainen ja halpa perho täydentämään köyhän maan perhokalastajien tarpeita.
Kalakirjaston Suomi-Streamer on valmistettu sarjaan mukaan esimerkkinä sodanjälkeisen ajan perhomallista. Kalakirjaston moderni versio matkii vanhan suomalaisen streamerin perusrakennetta pyrkien matkimaan pientä sinisävyistä kalaa. Perho toiminee parhaiten kirkaskylkisten kalojen jäljitelmänä erityisesti kylmässä vedessä.
Kalakirjaston Sininen Nalle
Koukku: Pintaperhokoukku 8-12 (esim. Kamasan B401)
Sidontalanka: Valkoinen, päässä fluoripunainen
Siivet: Valkoinen kuitu V-asentoon, polypropyleeni-nauha tms.
Kierre: Valkoinen sidontalanka
Runko: Sininen dubbing, (esim. Super Bright fl. blue)
Runkohäkilä: Valkoinen kukko, niska tai satula
Kaulushäkilä: Valkoinen kukko
Pää: Fluoripunainen
Simo Lumme (1928–1998) kehitti 1968 uuden vesiperhosjäljitelmän – niin uppo- kuin pintaperhomalleineen, jotka hän esitteli Urheilukalastus lehdessä 1970. Ruskeasävyinen Nalle Puh pintaperho on Puh-perheen malleista ylivoimaisesti suosituin. Muut perheestä ovat tumma Dark Puh ja vaalea Honey Puh.
Pintaperho-Puh perhojen idea oli karhunkarvasiipi, joka sidottiin tyvipäät V-asennossa ylös törröttäen ja perholle tehtiin tuuhea häkilä. Siipimateriaalista ja perhon kömpelöstä olemuksen perusteella Simo Lumme antoi oranssinruskealle perholle Nalle Puh nimen.
Vuonna 1988 julkaistiin Simo Lummen ja Juha Pusan Perhonsidonta -kirja, jossa oli myös Nalle Puhin vaihe vaiheelta sidontaohje Simon piirroksin.
Nalle Puh on Suomen kansallisperho, hyvin toimiva pintaperho kuohuvilla koskilla kuin järvilläkin ja mainittu tunnetuimmaksi perhomalliksemme maailmalla.
Nalle Puh on jo suomalainen 50-vuotias perhoklassikko – kansallisperho, jolla on ylistäviä tarinoita kontollaan niin paljon, että perho kuuluu ehdottomasti myös kalakirjaston isänmaalisen sinivalkoiseen perhosarjaan, punaisen iskupistepään kera.
Kalakirjasto-Leech
Koukku: Jigikoukku 8-12, pilkki- ja heittoperhoissa koukku ja paino saa olla isompi
Kuula: Hopeinen 3,5–4,5 mm volframikuula tms. hopeinen/kirkas tai valkoinen kuula
Lisäpainotus: Haluttaessa rungon alle painolankaa
Sidontalanka: Valkoinen
Pyrstö: Punainen maraboukimppu, sivuille pari helmiäis- tai hopeakimalletta
Kierre: Soikeaa hopeaa
Runko: Valkoinen kimallekuitu, villadubbing tms.
(Runkohäkilä: Vain isommissa pilkki- ja heittomalleissa valkoinen pehmeä kana)
Kaulushäkilä: Sininen pehmeäkana
Siipi: 2-4 kpl sinisiä kimalteita takaviistoon V-asentoon noin koukun pituisina
Kaulus kuulan taakse: Valkoinen kimallekuitu tms. (samaa kuin runko)
Juha Vainio esitteli juotikkaat eli leechit 1987, jonka jälkeen perhomalli nousi nopeasti suursuosioon, niin kalatarinoissa kuin julkaisuissa.
Ja mitäpä maamme kalastus olisi ilman liitsejä? Perhoiksi sidotut Leechit sekä pilkkinä ja heittoperhoina käytettävät painotetut liitsit ovat siis olleet kalastajien pakollisia ”työkaluja” jo kolmen vuosikymmenen ajan ja suomalaiset ovat kalastaneet niillä tavattoman määrä kaloja ympäri maailmaa ympäri vuoden.
Kalakirjaston arkistoissa lienee monen monta leech-tarinaa ja on yksi perhomalli, joka ansaitsee paikkansa kalatarinoita ja mielipiteitä synnyttävänä perhona.
Moderniin pieneen jigiperhokoukkuun sidottuna Kalakirjasto-Leech ei ole vain ”perhojigi”, sillä se voi hyvinkin jäljitellä vioittunutta pikkukalaa.
Sininen Foamimurkku
Koukku: Pintaperhokoukku 12-14 (esim. Kamasan B401)
Sidontalanka: Fluoripunainen
Taka- ja etupallukka: Sininen 3 mm foami
Häkilä: Valkoinen kukko
Keskirunko: Fluoripunaista sidontalankaa
Muurahaisjäljitelmät ovat olleet perhokalastajien tiedossa jo sata vuotta sitten ja ovat olleet perhokalastuksen pakollisia ottiperhoja jo sata vuotta.
Juhani Rossi mainitsee 1970-luvun Perhonsidonta kirjassa: ” Esimerkiksi muurahaisia syövä taimen saattaa olla niin valikoiva, että se on petettävissä ainoastaan sellaisella perholla, jolle on sidottu muurahaista jäljittelevä ruumis”.
Murkkuperhoja on ollut pitkään, mutta kelluttava umpisolumuovi eli foami tuli laajemmin perhomaailman tietoon vasta 1900-luvun loppupuoliskolla.
Suomessa foamiperhojen historia on samaa luokkaa leechien kanssa, mutta suosio on kasvanut hitaammin. Makuualusta perhomateriaalina tuli esiteltyä Perhokalastus-lehdessä 1989, jolloin makuualustan foami toimi esiteltyjen perhojen kelluttajana, mutta foamiperhot ovat yleistyneet laajemmin vasta 2000-luvulla – foamimurkku hyvänä esimerkkinä.
Foamimurkussa yhdistyvät luotettavan varma kelluvuus sekä muurahaisen ruumiin hahmo. Nykymallin Foamimurkku kömpi yleisön rasioihin Erä-lehden kuukauden perhona heinäkuussa 1997 ja Sälevän Pinkki Murkku heti perässä.
Sälevä kertoi lukeneensa Rovaniemen kirjastossa kyseisen Erän ja kotiin päästyään sitoi mustan foamin puuttuessa vaaleanpunaisesta foamista muunnoksen – syntyi Lapin legendaarinen Pinkki Murkku, harrivesien hyytävän pyytävä perho, joka on niittänyt mainetta tähän päivään saakka.
Sininen Foamimurkku on sarjassa esimerkkinä 2000-luvun modernista perhosta ja perhomallien kehittymisestä ajan saatossa. Sininen väri on erityisesti kirkkaiden ja kylmien vesien sävy ja sopii hyvin Kalakirjaston Lapin maisemaan, kenties Sininen Murkku on salainen ase silloin, kun mikään muu perho ei toimi.
Teksti ja sidokset: Pertti Kanerva