Suomen kalanviljelyn historiaa

Kalanviljelyn ensiaskeleet Suomessa ajoittuvat 1800-luvun lopulle. Tähän ajanjaksoon ajoittuu myös ensimmäisten kalanviljelyoppaiden ilmestyminen. Niiden julkaisemisen ansio kuuluu Suomen ensimmäiselle kalastustentarkastajalle Henrik Holmbergille. Hänet nimitettiin virkaansa 1860, mutta jo vuonna 1858 ilmestyi Käytännöllinen oswiitto lohi-sukuisten kalain kaswattamisesta ja samana vuonna Kuinka joet ja järvet Suomessa saadaan kaloja runsaasti kaswamaan. Niissä käsiteltiin kalanviljelyä, joka oli saamassa vahvaa jalansijaa kalaveden hoitokeinona. Seuraavana vuonna ilmestyi Johdatus kesäkalain viljelykseen Suomessa, tämäkin Holbergin toimesta. Hänen toimintansa ansiosta Suomeen perustettiin useita kalanviljelylaitoksia ja hautomoita.

Hautomo vuosimallia 1863

Suomen toisen kalastusten tarkastajan Johan August Malmgrenin toimesta julkaistiin vuonna 1883 lausunto Keinotekoisen kalankasvatuksen perustamisen soveliaisuudesta Suomeen, jonka hän kirjoitti vierailtuaan Novgorin läänissä Nikolskin kalanviljelylaitoksella. Lausuntoon oli koottu myös kokemuksia Euroopasta ja Amerikasta. Malmgren uskoi, ettei olisi mahdollista saada istuttamalla saaliita kohoamaan, vaan että viljelykustannukset olisivat aina korkeammat kuin saalis. Lausunto jossa hän vastusti kalanviljelyä ja poikasten istuttamista herätti laajaa keskustelua, ulkomaita myöten. Tämän johdosta myös Malmgren edeltäjän, Holmbergin, aikana syntyneet kalanviljelylaitokset rappeutuivat nopeasti ja lopettivat toimintansa. Meni kaksivuosikymmentä vuotta ennen kuin kalanviljelyä alettiin uudestaan elvyttää Suomessa.

keinotekoisen kalankasvatuksen

Aluksi viljelyä harjoitettiin kotoisilla lajeillamme, etupäässä kevätkutuisilla kuten hauki. Uusia lajeja viljelyyn tuotiin suomeen jo 1800-luvun puolella. Tärkeimmäksi niistä muodostui kirjolohi eli sateenkaarirautu joksi sitä pitkään kutsuttiin. Kirjolohi on kotoisin Tyyneltämereltä ja alun perin se on tuotu Eurooppaan Pohjois-Amerikasta 1880-luvun alussa. Suomeen ensimmäiset mätierät tuotiin vuonna 1894, mutta kesti pitkään ennen kuin kasvatus pääsi kunnolla käyntiin.

Sodankylän hoitoalueen järvistä ja vesistöistä sekä niissä esiintyvistä kalalajeista sekä ehdotus kalakannan lisäämiseen tähtäävistä toimenpiteistä 1867

Sodankylän hoitoalueen ehdotus kalakannan lisäämiseksi

Ilamon ja Ruununmyllyn kalanvilylaitokset. Suomen kalatalous 1914

Ilamon ja Ruununmyllyn kalanviljelylaitokset 1914

Lammikkomunkkien hoidosta ja vesivirtauksen järjestelyssä niissä 1935

lammikko munkkit 1935

Siianmädin hankinta hedelmöittäminen ja kuljetus 1936

William Wallenius ja Kalanviljelys

wwallenius

Vuonna 1936 Wallenius julkaisi Werner Söderström osakeyhtiön kustantamana kirjan Kalanviljelys. Kirja perustuu Walleniuksen omiin kokemuksiin Puntarikosken kalanviljelylaitoksella, jossa hän toimi 12 vuoden ajan. Lisäksi hän on käynyt läpi ulkomaista ammattikirjallisuutta ja tutustunut ulkomaisiin kalanviljelylaitoksiin.

Kirja oli tarkoitettu opaskirjaksi. Wallenius arvioi että kalanviljelyksen harrastajien joukossa on useita vain kansakoulun oppijakson suorittaneita henkilöitä. Tässä hän varmasti olikin oikeassa. Kirja oli pitkään ainut suomalainen opas kalanviljelystä ja auttoi aikanaan monia uuden elinkeinon tai harrastuksen alkuun.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä, yleisessä osassa käydään läpi kalojen rakenne ja elonilmaukset ja esitellään Suomessa kalanviljelyn kohteena olevat kalat. Huomionarvoista on se, että kirjolohi puuttuu vielä listasta. Yleisessä osassa käydään myös läpi viljelyksessä olevien kalojen elinehtoja ja lopussa on kappale kalojen iän määrittämisestä. Wallenius käytti lähteinään etupäässä ulkomaisia julkaisuja, mikä ei miellyttänyt kaikkia suomalaisia tutkijoita. Tämä käy ilmi kirja-arvosteluista, esimerkkinä Suomen Kalastuslehti no 5 1936 s. 130-131

Toinen osa käsittelee pelkästään kalanviljelyä. Tässä käsitelleen etupäässä syyskutuisten kalojen viljelyä, mikä kirjan ilmestymisen aikaan herätti hieman ihmetystä. Olihan tuolloin etualalla kevätkutuisten kalojen viljely. Uutena viljelymenetelmänä esitellään kalanpoikasten ruokkiminen ruskuaispussin kuluttua loppuun. Siihen asti poikaset oli istutettu heikkovirtaisiin lammikoihin tai suoraan luontoon. Uudistus oli mullistava, mutta sen yleistyminen vei yllättävän kauan. Vasta rehuteollisuuden kehittyminen ohjasi kalanviljelyn nykyisille urille. Wallenius oli tässä aikaansa edellä, ainakin Suomessa.

Varsinaisia kalanrehuja ei tuolloin vielä ollut. Aivan pienille poikasille kehotetaan antamaan tuoretta, hyvin hienonnettua nautaeläinten pernaa. Pernan valmistus kalanrehuksi selostetaan kirjassa perusteellisesti. Jatkokasvatuksessa turvaudutaan luonnon ravintoon, jonka tuotantoa kiihdytetään lannoittamalla lammikot keväällä lannan avulla. Myös ravintoeläinten kasvattamista seisovissa lammikoissa suositellaan.

Kirjassa käydään läpi kalanviljelyssä tarvittavat rakenteet, kesä- ja talvilammikot sekä haudontalaitteet. Näistä on hyvät piirroskuvat, lisäksi on valokuvia kalanviljelylaitoksilta meiltä ja muualta. Kirjassa annetaan myös ohjeita lammikon tyhjentämisestä ja puhtaanapidosta. Näillä ohjeilla lammikon voi tyhjentää vieläkin.

Kirjasta saa hyvän käsityksen 1930-luvun kalanviljelystä. Jotkut perustotuudet eivät ole muuttuneet, sen sijaan tekniikka ja ruokintametodit ovat nykyään kehittyneet huimasti. Perusbiologiset tiedot ovat edelleen paikansa pitäviä, kalat eivät muutu yhtä nopeasti kuin ympäröimämme yhteiskunta.

Puntarikoski 1953

Puntarikoski 1956

Puntarikosken kalanviljelylaitos

Y. Wuorentaus: Kalanviljelys ja kalavesienhoito

https://www.silvafennica.fi/pdf/article4540.pdf

Vuoden 1951 kalastuslaki loi edellytyksiä kalanviljelyn kehittymiselle

Yksi merkittävä kalanviljelyä eteenpäin vievä muutos tapahtui vuonna 1951. Tällöin annettiin uusi kalastuslaki, jossa valtion budjetista kohdennettiin varoja kalatalouden edistämiseen kalastuslupatulojen edellyttämä määrä. Tämä innoitti kalatalouden edistämisjärjestöjä tehostamaan viljelyä ja uusia laitoksia rakennettiin ja entisiä kunnostettiin innokkaasti.

1950-luvulla kirjolohella ei ollut vielä suurta merkitystä suomalaisessa kalanviljelyssä. Yleisesti sitä pidettiin huonosti sopivana meidän kylmiin vesiin ja sen kasvattamista kannattomana. Siitä huolimatta 50–60- luvun taitteessa oli useita henkilöitä jotka toisistaan tietämättä olivat ryhtyneet kokeilemaan kirjolohen kasvatusta.

Voimakkain kehitysjakso sijoittuu 1960-luvulle. Tuolloin aloitettiin teollinen kirjolohentuotanto ruokakalaksi. Samoihin aikoihin myös istukaspoikasten kysyntä kasvoi valtavasti. Nämä syyt johtivat siihen, että lukuisat yksityiset perustivat kalankasvatusyrityksiä. Kesäkuussa 1962 järjesti KOP tiedotustilaisuuden Saarijärvellä, jossa oli esitelmöimässä Erkki Halme ja yleisölle jaettiin 37 Sivunen opaskirjanen Lohikaloja kasvattamaan. Oppaassa käydään läpi niin laitoksenperustaminen, ruokinta kuin lammikoiden huolto. Tilaisuuden tarkoituksena oli saada uusia yrittäjä kalanviljelyn pariin.

Erkki Halme & Viljo Orpana: Lohenkasvattajan opas

Halme syntyi 11. syyskuuta 1912 Sortavalassa. Hän väitteli maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi 1945. Halme oli Helsingin yliopiston kalastustieteen ja sovelletun limnologian dosentti vuodesta 1946 vuoteen 1970, Maataloushallituksen Kalataloudellisen tutkimustoimiston johtaja (professori) vuodesta 1951 vuoteen 1971, jolloin toimisto lakkautettiin ja kalavesien hoitoa edistäneen Kalataloussäätiön perustaja jäsen ja toiminnanjohtaja vuosina 1948–57.

Halme oli ahkera kirjoittaja. Kalataloudellisen tutkimustoimiston johtajana Halme laati lukuisia selvityksiä, kuten 1957 tutkimuksen Kemijoen vesistöalueen kalastusolojen selvittämisestä. Hän toimitti kirjat Pohjolan kalat värikuvina (1954), Kalamiehen niksikirja (1955), Meren rikkaudet ja niiden hyväksikäyttö (1962) ja Terveen elämisen niksikirja (1963).

Lisäksi Halme antoi lausuntoja mm. Suomen kalanviljelyn tilasta ja kehittämisestä, missä hän oli myös aktiivisesti mukana mm. kirjoittamalla yhdessä Viljo Orpanan kanssa Lohen kasvattajan oppaan vuonna 1963, kustantajana Werner Söderström osakeyhtiö. Toinen painos ilmestyi 1968. Hän piti myös kouluradiossa luentoja erilaisista biologisista aineista. Erkki Halme kuoli Helsingissä 1. syyskuuta 1989.

Orpana syntyi Käkisalmella 8.6.1923. Hän suoritti kalastuskoulun 1946 ja kalatalousteknikoksi hän valmistui vuonna 1962. Orpana työskenteli E.V. Ålbergin palveluksessa 1945, Satakunnan Maanviljelysseurassa 1946–52 ja Kymin Uittoyhdistyksessä 1952–68. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki kalankasvatuksen parissa, jossa hän oli yksi merkittävimmistä uranuurtajista alalla. Hän oli perustamassa monia maamme merkittävimpiä kalankasvatusyrityksiä. 6.3.1964 hän perusti Rikhard Sotamaan kanssa Taimen Oy:n, jossa Orpana vaikutti vuoteen 1971 asti. Vuonna 1967 perustettiin Savon Taimen Oy, jossa suunnittelijana ja rakentaja oli Orpanan lisäksi insinööri Mikko Jalkanen. 1971 Viljo Orpana onnistui ostamaan Savon Voima Oy:ltä Rautalammin reitin latvaosalla olevan Äyskosken. Sinne Orpana perusti Nilakka lohi Oy:n vuonna 1972.

Viljo Orpana oli Suomen Lohenkasvattajaliiton hallituksen jäsen liiton perustamisesta alkaen vuoteen 1981, sitten 8 vuotta puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja. Orpana sai ensimmäisenä Suomessa kalastusneuvos -arvonimen 14.6.1985, ja Kuopion yliopiston Luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunnalta 1991 arvon filosofian tohtorin h.c., joka oli myös ensimmäinen kalatalousalalla. Orpana kuoli Tervossa 18. tammikuuta 2000. Hänelle pystytettiin muistokivi Tervon Lohimaahan 8.6.2003.

Merkittävä kalanviljelyä eteenpäin vienyt muutos tapahtui 1951, jolloin annettiin uusi kalastuslaki. Sen mukaan valtion budjetista kohdennettiin varoja kalatalouden edistämiseen kalastuslupatulojen edellyttämä määrä. Tämä innoitti kalatalouden edistämisjärjestöjä tehostamaan viljelyä. Uusia laitoksia rakennettiin ja entisiä kunnostettiin.

1950-luvulla kirjolohella ei ollut vielä suurta merkitystä suomalaisessa kalanviljelyssä. Sitä pidettiin huonosti sopivana kylmiin vesiimme ja sen kasvattamista kannattomana. Siitä huolimatta 50–60 -lukujen taitteessa oli useita henkilöitä, jotka toisistaan tietämättä olivat ryhtyneet kokeilemaan kirjolohen kasvatusta.

Voimakkain kehitysjakso sijoittui 1960-luvulle, jolloin aloitettiin teollinen kirjolohentuotanto ruokakalaksi. Samoihin aikoihin myös istukaspoikasten kysyntä kasvoi valtavasti. Nämä johtivat siihen, että lukuisat yksityiset perustivat kalankasvatusyrityksiä.

Kesäkuussa 1962 KOP järjesti Saarijärvellä tiedotustilaisuuden, jossa oli esitelmöimässä Erkki Halme ja yleisölle jaettiin 37 sivun opaskirjanen Lohikaloja kasvattamaan. Oppaassa käydään läpi laitoksenperustaminen, ruokinta ja lammikoiden huolto. Tilaisuuden tarkoituksena oli saada uusia yrittäjiä kalanviljelyn pariin.

Laajempi opas ilmestyi vuonna 1963. Erkki Halmeen ja Viljo Orpanan kirjoittama Lohen kasvattajan opas on 214 sivun kirja, jossa tuodaan esille myös annoskalan kasvattamisen kaupalliset mahdollisuudet. Kirjoittajat suuntasivat oppaansa lähinnä ansiomielessä lohenkasvatusta harjoittaville. Kirjasta otettiin toinen uudistettu painos vuonna 1968.

Kirja oli pitkään ainoa kelvollinen opas kalanviljelyä harrastukseksi tai työkseen aikovalle. Kirja perustuu Orpanan vankkaan kokemukseen kalanviljelylaitoksen perustamisesta ja Halmeen kirjoittajan kykyihin. Kirjalla on oma ansionsa kalanviljelyelinkeinon nousemiseen harrastuksesta merkittäväksi elinkeinoksi.

halme orpana

Suomen Lohenkasvattaja Liitto

Usko kalanviljelyn, ja ennen kaikkea kirjolohen kasvatuksen, mahdollisuuksista kehittyä merkittäväksi elinkeinoksi johti Suomen Lohenkasvattaja Liiton perustamiseen 15.3.1964. Perustava kokous pidettiin Helsingissä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kauno Peltoniemi ja liiton puheenjohtajaksi silloinen eduskunnan puhemies Kauno Kleemola.

Merkittävä tapahtuma oli Suomen Lohenkasvattajain Liiton 2.11.1965 Helsingissä hotelli Marskissa järjestetty kotimaisen lammikkokasvatetun kirjolohen esittely- ja maistelutilaisuus. Tässä tilaisuudessa sateenkaarirautu ristittiin kirjoloheksi. Näin haluttiin erottaa Suomessa kasvatettu kala ulkomailta tuodusta. Nimeä pidettiin myös epäsuomalaisena ja harhaanjohtavana rautu sanan osalta. Nimen kirjolohen idean isä on Alavutelainen eläinlääkäri Ikkala, joka kalevalan pohjalta ehdotti nimeä. Kalevalan viidennessä runossa on säe:

Alkoi lohta leikkaella, veitsen viilteä kaloa: lohi loimahti merehen, kala kirjo kimmaltihe pohjasta punaisen purren, venehestä Väinämöisen

Tilaisuuteen oli kutsuttu silloinen Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen, josta tuli vasta uudelleen ristityn kirjolohen kummi. Näin ollen tilaisuuden saama julkisuus oli taattu, ja kirjolohen Suomen valloitus saattoi alkaa.

Suomen Lohenkasvattajaliiton puheet 2.11.1965

Suomalainen kalanrehuteollisuus aloitti toimintansa vuonna 1966. Tämä onkin yksi merkittävä askel kotimaisen kalanviljelyn kehittymiseen. Turun Muna oy, rehutehdas julkaisi vuonna 1966 84 Sivusen kirjasen Lohi uusi kotieläin. Kirjasen päätarkoitus on auttaa lohenkasvatuksen kehittämistä maatalouden lisätulolähteeksi. Samalla kirjasessa mainostetaan Lohi-Sampo rehuja ja opastetaan niiden käyttöä. Myös muut valmistajat kehittivät rehuja, mikä auttoi merkittävästi elinkeinon kehittymistä.

Kirjolohi nimen synnystä

kotieläin

Vuonna 1969 ilmestyneessä Kirjolohi aapisessa (44 s.) sen kirjoittaja Pekka Reinikka toteaa kirjasen esipuheessa kirjolohen olevan kiistatta huomionarvoisin laji lammikko-, verkkoallas- ja lampikasvattajille. Kirjan tuottajana on Suomen Matkailuliitto ja sen retkeilyosasto. Kirjasen tarkoitus olikin saada maahamme lisää onkilammikoita, joihin kirjolohen tiedettiin jo tuolloin sopivan hyvin.

reinikka

Suomen Lohenkasvattaja liitto hoiti aluksi tiedottamisen jäsenilleen 4 kertaa vuodessa ilmestyneellä ryhmäkirjeellä. Vuodesta 1971 ilmestynyt Suomen Kalankasvattaja on toiminut sen jälkeen niin tiedon välittäjänä kuin liiton äänenkannattajana. Lehti ilmestyi alusta alkaen 4 kertaa vuodessa.

http://www.kalankasvatus.fi

kalankasvattaja

Tilastoja ja huomioita kalanviljelystä Suomessa vuosina 1967-1969

Yksityisen kalanviljelyn tavoitteet 1972

Yksityisen kalanviljelyn tavoitteet

Kauno Peltoniemi kirjoitti vuonna 1984 130 Sivusen kirja Taistelu kirjolohesta- Muistelmia uuden elinkeinon, kalanviljelyn, alkutaipaleelta Suomessa. Kirjasta saa hyvän kuvan kalanviljelyelinkeinon kehityksestä 1950-luvulta 1980- luvulle. Tämä onkin merkittävä ajanjakso, tuolloin kalanviljely kasvoi harrastuksesta elinkeinoksi.

Kuva: Ari Savikko

peltoniemi

Uudempaa kalanviljelyn historiaa kirjoitetaan joka päivä suomalaisille kalanviljelylaitoksilla. Tietotekniikka on mullistanut kalanviljelyä siinä missä muuta yhteiskuntaa. Mutta kala ja luonto muuttuvat paljon hitaammin kuin tietotekniikkaan perustuva yhteiskunta, kalan ja sen kasvuympäristön ymmärtäminen ovat edelleen kalanviljelyssä taidoista arvokkain. Siksi jotkut näistä vanhoista opeista ovat vieläkin paikansapitäviä.

Kirjolohta on kutsuttu myös punakylkirauduksi

Rehumainontaa 1960

Kalanviljelylaitoksia lähestyttiin rehuteollisuuden puolelta jo vuonna 1960

Ruokintaan ohjeita Maataloushallitukselta 1960

Vuonna 1966 Keskusosuusliike Hankkija esitteli Verkkoaltaan

Verkkoallas uusi vaihe lohikalojen kasvatuksessa

Farmos Oy esitteli F-kakanrehunsa vuonna 1966

lohikaloja kasvattamaan 1966

Yksi vanhimmista kalanrehu resepteistä vuodelta 1967

Oppia rehun tekemiseen haettiin myös Balttiasta

Oppia rehun tekemiseen haettiin myös Baltiasta

allaskalahyppää

Suomen Kalankasvattajaliiton täyttäessä 50 vuotta julkaistiin Anni Laitisen toimittama juhlajulkaisu Suomessa kasvanut kala. Kirjassa on 144 sivua ja se pyrkii kertomaan kattavasti kotimaisesta kalasta ja sen tuotantotavoista.