Petsamo oli oma episodinsa meidän kalastushistoriassa

 

Petsamo kuului Suomeen vuosina 1920 – 1944. Alue mahdollisti jäämerenpyynnin, mikä poikkesi täysin muusta kalastuskulttuuristamme. Kalastus oli petsamolaisten pääelinkeino jo ennen suomalaisten hallintaa, ja keskeinen sivutoimeentulolähde myös karjanhoidosta ja maataloudesta päätoimeentulonsa saaville. Alueen kolttaväestö harjoitti kalastusta etenkin sisämaassa. Kun Petsamo siirtyi Suomelle, tulivat mukaan myös matkailu, palveluelinkeinot, tie- ja satamatyöt ja lopulta 1930-luvulla kuuluisa nikkelikaivos työpaikkoineen.

 

 

Aukea Jäämeren reunameri Barentsinmeri oli ankara, mutta toisaalta väliin hyvin palkitseva työympäristö kalastajilleen. Kirjailijamestarimme Pentti Haanpää kirjoitti eräässä novellissaan, että merellä kalastettiin ”tuumainen lankku elämän ja kuoleman välissä”, tarkoittaen silloisia veneitä, joilla merenantimia pyydettiin henkensä kaupalla. Meri pysyi lauhojen virtauksien ansiosta auki talvisinkin, mikä mahdollisti tehokkaan pyynnin. Kalastus perustui ensisijaisesti turska- ja kampelalajien esiintymiseen. Silli oli merkityksellinen ajoittain, vaelluskaloista tärkein oli lohi. Kalastusta määräsi merenkäynnin rinnalla vuorovesi: nousu- ja laskuveden erotus oli 2-3 metriä vuorokausittain.

Rannikon kalastusmaisemaa hallitsivat Petsamojoen suu, jossa sijaitsi Liinahamarin kalastajakylä, sekä Kalastajasaarento, joka oli länsiosaltaan Suomen puolella. Keskeiset joet ja vesistöalueet olivat Petsamojoki, Paatsjoki ja Luttojoki. Sisämaan järvet olivat hyvin tärkeitä kalastuspaikkoja myös. Paatsjoen alin koski, Kolttaköngäs oli varhain urheilukalastajien suosiossa.

Alueen omistus on ollut ristiriitainen aina 1500-luvulta saakka. Se muovautui omanlaisekseen saamelaisen, norjalaisen, venäläisen ja suomalaisen asutuksen paineissa. Poikkeuksellisen monipuolinen asutus koostui vähitellen alkuperäisväestön kolttasaamelaisten lisäksi muista saamelaisista, syrjääneistä, suomalaisista, karjalalaista venäläisistä ja norjalaisista. Alueen Suomeen liittämisen esivaiheet alkoivat 1800-luvun loppupuolella. Venäjän keisari antoi Suomen saamelaisille oikeuden harjoittaa kalastusta ja hylkeenpyyntiä Jäämeren rannikolla vastineeksi Suomen ja Norjan rajasulusta (1852). Tarton rauhassa 14.10.1920 Petsamo liitettiin Suomeen aina jatkosodan loppuun asti (1944). Suomeen liitettäessä alueen väkiluku oli lähes 1 500 henkeä ja vuonna 1926 jo yli 2 000 henkeä. Alueelta evakuoitiin vuonna 1944 yli 5 500 asukasta.

Alueen elinkeinot jakautuivat luonnollisella tavalla kahtia. Paatsjokilaakso ja sisämaa saivat elantonsa poron- ja karjanhoidosta, joki- ja järvipyynnistä sekä metsästyksestä , kun taas Petsamonvuono ja Kalastajasaarennon kylät saivat toimeentulonsa pääasiassa meripyynnistä. Liikkuvuus elinkeinoissa eri väestöryhmien kesken oli vuotuista. Alkuperäisväestö koltat elivät luontaistaloutensa mukaisesti rannikko- ja sisävesikalastuksesta, metsästyksestä ja keräilystä.

Vakituisempi suomalaisasutus – monien kansallisuuksien vaikutteiden alla – levisi Petsamoon lähinnä Pohjois-Pohjanmaalta ja Ruijasta 1800-luvulla. Suuret nälkävuodet 1860-luvulla olivat eräs keskeinen syy suomalaisten vaellukseen hyisen Jäämeren rannoille paremman elämän toivossa. Suomalaiset oppivat merilappalaisilta ja norjalaisilta kalastuksen, merenkulun ja veneenteon tekniikkaa, suomalaiset puolestaan toivat seudulle maanviljelyksen ja karjanhoidon.

Tarton rauhansopimuksen jälkeen alueen hallinto järjestettiin uudelleen, ja talousoloja järjestelemään perustettiin Oy Petsamo Ab. Valtio lähti elvyttämään talousoloja mm. asutustoiminnan muodossa. Petsamo oli jo muodostunut sinne muuttaneille suomalaisille jonkinlaiseksi ”Amerikaksi” luonnonvaroneen, toisaalta se tuli Suomelle myös jonkinlaiseksi alusmaaksi. Irtaantuminen Venäjästä katkoi silloisia luontaisia taloussiteitä ja markkinoita, mikä loi ongelmia. Kalatuotteiden lähes rajaton menekki oli jo luonut kulta-ajan, joka maailmansotien välillä hiipui. Petsamosta tuli ajan oloon toiveiden ”Eldoradon” sijaan jopa taakka uudelle isäntämaalle, varsinkin kun hyödyntämisen suunnitteluun ei ehditty paneutua riittävästi. Kalastuksen ohella keskeisen tärkeitä olivat alueen malmivarat, etenkin nikkeli. Petsamon Nikkeli Oy:n laitosten rakentaminen Kolosjoella aloitettiin vuonna 1937, mutta sota katkaisi nämä työt. Sota katkaisi muutenkin alueen lupaavan kehityksen ja suomalaisten omaksuman valtameripyynnin.

 

 

Kalatuotteiden kaupan kannalta olot Petsamossa olivat hyvät. Etenkin kuivakalalla oli hyvä maine, sillä ilmasto oli kuivatukseen parempi kuin Itä-Ruijassa. Kalastuslaivasto koostui alkuun purjeveneistä, myöhemmin 1920-luvun lopulla tulivat mukaan moottoroidut veneet ja alukset. Sääolot rajasivat kalastusta, sillä vanhentuneella kalustolla ei yleensä alkuun voitu harjoittaa syyspyyntiä ja varsinaista ulkomerikalastusta. Vanhat rannikon pienpyyntimenetelmät säilyivätkin käytännössä myöhään, ja vasta maailmansodan kynnyksellä alettiin päästä valtameripyyntiin, mihin vaikutti 1930-luvun taloudellinen nousu. Teollinen suurkalastus toi uudistuksia pyyntimenetelmiin ja kalojen käsittelyyn. Kalastuskausi oli lyhyt, ja kalastajat joutuivat usein hoitamaan pyynnin lisäksi kalojen käsittelyn. Vuosina 1921 – 1926 Oy Petsamo Ab osti tarjotut kalamäärät, minkä jälkeen ostajana toimi Petsamon kalanmyyntiosuuskunta.

 

 

 

 

Itse kalastusta lähemmin tarkastellen ammattikalastus jakautui pienkalastukseen ja suurkalastukseen – kotitarvepyyntiä harjoittivat lisäksi monet muiden ammattien edustajat rannikolla ja sisämaassa. Pienkalastajia olivat yksittäiset perheet tai pienet pyyntikunnat – kalastus perustui sukulaistyöyhtiöihin. Kalusto parani, kun siirryttiin avonaisista purjeveneistä moottorialuksiin, ja pyynti saattoi ulottua avomerellekin. Suurkalastus, joka siis alkoi 1920-luvun lopulla, edellytti jo suuria moottorialuksia. Teollinen avomerikalastus trooleineen käynnistyi 1930-luvulla. Suurkalastuksessa käytettiin palkattua työvoimaa omistajatyövoiman lisäksi.

 

 

Meri kuhisi pyydettäviä kalalajeja. Tärkein kohde oli turska sekä samaan sukuun kuuluvat seiti ja kolja. Muita ammattipyynnin saaliita olivat puna-ahven, punakampela, ruijanpallas, lohi, taimen, kissakalat sekä silli ja villakuore. Pyydettiinpä myös pohjoisen hailajia holkeriakin. Turskanpyynnin merkitys oli kokonaisuutena sillinpyyntiä lukuun ottamatta moninkertaisesti suurempi kuin muiden lajien yhteensä. Saalis käsiteltiin yleensä kuivaamalla ja suolaamalla. Kalan kuivaamista varten tehdyt telineet eli jällit olivat tavallinen näky Petsamonkin rannoilla.

Rannikon pyyntivälineitä olivat juksapilkki, pitkäsiima, verkot ja erilaiset nuotat. Kalastus alkoi touko-kesäkuussa ja kattoi lokakuuhun saakka pyynnin mainituin eri välinein. – Viimeisenä oli sillinpyynti, jonka salli joka kymmenes vuosi seurannut hyvä sillikanta. ”Pienpyydyksien” volyymeista kertokoon vaikkapa pitkäsiima eli turskarätti: se oli tavallisesti 9 000-15 000 koukkuinen moottorialuksin hoidettava kymmenien kilometrien pituinen pyyntilaite.

Avomeripyynti perustui troolaukseen eli laahusnuottaukseen. Pyynnissä käytettiin yli 10 tonnin moottorialuksia, joilla voitiin käydä jopa Huippuvuorten, Karhusaarten ja Islannin vesillä saakka. Varsinaisen teollisen avomeripyynnin alkua merkitsi Elfvingin Kalastuslaivue Oy:n perustaminen vuonna 1931. Samana vuonna alkoi myös Loviisan Kalastus Oy:n toiminta Petsamossa – paikallista toimintaa varten perustettiin tytäryhtiöt Petsamon Kala Oy ja Kalajauhotehdas Oy. Vuonna 1936 tapahtui suurkalastusta harjoittaneiden yhtiöiden yhtyminen Suomen Kalastus Oy:ksi,  yhtiöllä oli siis aktiivista toimintaa myös Petsamossa.

 

 

Petsamon suomalaisen kalastushistorian katkaisi maailmansota, ja väestö joutui pakenemaan sen jaloista. Monitahoisen, legendoja siivittäneen pohjolan ”Klondyken” tarina oli meikäläisittäin ohi.  Petsamosta suurella kokemuksella kirjoittaneen Kiril Sergejeffin sanoin: ”hyvästi pyyntiveristen paratiisi”.

Teksti: Ari Lapplainen

LAPIN MAAKUNTAMUSEO: Pohjoiset keinot: Petsamo-sali

Petsamo Helsingin Sanomien, Kalevan ja Rovaniemi-lehden kirjoittelussa 1921-1923

MENETETTY JA LÄSNÄ OLEVA PETSAMO Menneisyyden tulkitseminen ja historian rakentuminen petsamolaisessa muistiyhteisössä

Linkkejä:

Lohenpyynti Petsamonvuonossa

https://www.rovaniemi.fi/loader.aspx?id=3940fc5c-ad0f-483a-84b3-ebc2f07c66cb

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/03/petsamon-vesilla-1935

https://www.petsamoseura.net/kalastusta-petsamossa-ja-petsamon-jalkeen-tutkijoiden-raportteja