Eka Lainio: Noitarummut ja kalajumalat

 

 

Kalavesiä ja kalanpyyntiä voi kuvata monin tavoin, parhaimmillaan siten kuin Eino ”Eka” Lainio poikkeuksellisen hienossa teoksessa Noitarummut ja kalajumalat (Ylläsjärven tunturimaja 1980), jonka teksti ja kuvat muodostavat elimellisen kokonaisuuden, tukien toisiaan,

Eka Lainio syntyi Viipurissa 11.9.1913, kävi koulunsa Viipurin lyseossa, ja siirtyi sieltä Viipurin taidekouluun. Ilmaisutavakseen Eka Lainio valitsi grafiikan – tai grafiikka valitsi hänet. Viipurin taiteilijaseuran näyttelyyn Eka Lainio osallistui ensi kerran 1930-luvun lopulla. Miehen työura oli harvinaisen pitkä ja laaja-alainen, hän työskenteli mm. merikorttien piirtäjänä, graafisena suunnittelijana ja kuvittajana, studiopäällikkönä ja mainostoimiston taiteellisena johtajana. Aikaa liikeni myös lukuisten teosten toimittamiseen ja kirjoittamiseen ja exlibristen, postimerkkien ja mitalien suunnitteluun. Lainion piirustuksista järjestettiin useita näyttelyjä.

Tunnettuja teoksia ovat mm. Suomalaista käyttögrafiikka ja Suomen piirustustaide I-II, Valamo – historiaa ja kuvituksia Laatokan luostarisaarilta, Kompassiruusu, Lumottu sormus ja Kuunari Koivisto. Kirjojen määrä ajanjaksolta 1963-2005 on yli kaksikymmentä teosta, Noitarummut ja kalajumalat niistä aikajärjestyksessä kolmas. Eka Lainio kuoli Helsingissä 92 vuotiaana, 30.1.2006.

Jälkisanojen mukaan Noitarummut ja kalajumalat -teoksen kertomukset ovat syntyneet Eka Lainion Suomen Lappiin ja Pohjois-Norjaan (Finnmarkiin) tekemien matkojen ja niillä kuultujen ja muistiin merkittyjen tarinoiden pohjalta. Osa piirustuksista on paikan päällä tehtyjä, useimmat matkoilla syntyneiden luonnosten, muistikuvien tai muun aineiston mukaan piirrettyjä.

Alussa on johdatus Lapin kalaseitoihin ja muihin palvontapaikkoihin, tietäjiin ja noitiin, noitarummun historiaan ja kirkon suhtautumiseen niihin. Etelä-Suomen kalliomaalaukset jäävät askarruttamaan kirjoittajaa; ovatko ne saamelaisten esi-isien työtä vai jonkun muun kansan aikaansaannoksia. Seitakivistä on saamenkielinen luku, käytetty murre jää tässä avoimeksi.

Kalatarinat vievät lukijansa Inarille ja Juutualle, Lemmenjoen (Leämmijohkan) kultamaille, Utsjoelta Tenolle, Petsamoon kuin ulkomaille ja Paatsjoen Kolttakönkäälle (aikana jolloin ne kuuluivat Suomelle), Näätämön Kolttakoskelle. Reitin varteen osuu myös Vuoreija ja Kiiperi, Vesisaari ja Annijoki (nykyään Vestre Jakobselva), ja läntisen Ruijan Lyngenvuono – ja kuin paluuperänä Suomen Lappi, Kuerlinkat.

Omakohtaisesti koettu, ja muilta kuultu, yhdistäjänään historian solmukohdat, sulautuu innokkaan Lapin kulkijan ja entusiastin päiväuneksi, vapaa käsissään pitelevän kalamiehen matkaksi näystä toiseen. Elävä teksti, tuokiokuvat ja taustaselvitykset välittävät olennaisen, jättäen tilaa mielikuvitukselle; harvinainen kirjallinen synteesi.

Kirjan sivuille asemoidut piirrokset olivat alkujaan (1979) esillä näyttelyinä Ylläsjärven Tunturimajalla ja Helsingissä Töölön kirjastossa. Viivoista ja tummanharmaan sävystä rakentuu tunnelma ja kompositio, poikkeuksellisen hieno kuvitus. Pelkistetyt kartat asemoivat matkareitin. Pohjoisen Jäämeren kuvateksti selittää sen oudolta tuntuvan seikan, miksi Venäjän/Neuvostoliiton ja Norjan välinen raja – noudatettuaan hyvän matkaa Paatsjoen uomaa – tekee polvekkeen ennen Kolttaköngästä ja merta, jättäen Boris Glebin Venäjän puolelle ja siitä pitkälle itään ulottuvan aution alueen Norjalle. Jääköön ratkaisu lukijan oman viitseliäisyyden ja vaivannäön varaan.