UUDESTA KALASTUSTAVASTA POHJOLAN JOISSA

Torniojoen lohta kohtaan on tunnettu kiinnostusta niin kauan kuin ihminen on jokivartta asuttanut. Pyyntimuodot ovat kehittyneet, mutta jo vuonna 1738 esiteltiin kaiken tehokkain pyydys.

 

 

Anders Hellant esitti Anders Celsiuksen johdolla julkisesti tutkittavaksi Kustavin auditoriossa Upsalassa 31. toukokuuta 1738 akateemisen väitöskirjansa De novo in fluviis norlandiarum piscandi modo eli tutkimus uudesta kalastustavasta Pohjolan joissa.  Tässä väitöskirjassa Hellant esittele uudenlaisen lohipadon. Tämä on ilmeisesti ensimmäinen akateeminen väitöskirja joka käännettiin myös ruotsiksi sillä hän haluaa esitellä pyyntimenetelmän niillekin jotka eivät osanneet latinaa.

Hän kertoo että on Pohjolan kalaisten jokien äärellä sekä kummastellen että säälien usein nähnyt miten enin osa seudun miehistä ahersi koko lyhyen kesän kalastuspuuhissa ja laiminlöivät tilustensa viljelyt ja muut hyödylliset tehtävät. Hänen mukaansa heidän patonsa ovat vaivalloisia ja huonosti pyytäviä. Niinpä hän ehdottaakin että ” Johonkin Pohjolan jokeen on rakennettava sellainen pato, ettei ainoakaan kala, päinvastoin kuin nyt, pääsisi nousemaan virtaa ylös pyydykseen joutumatta”. Teoksessa on havainnollinen kuva uudesta pyydyksestä ja sen rakentaminen kerrotaan yksityiskohtaisesti. Hän esittää myös laskelman siitä kuinka paljon paremmin uudesta pyydyksestä saadaan tuloja vanhoihin pyyntimenetelmiin verrattuna.

Pohditaanpa sitäkin mitä seuraa jos kaikki nousevat lohet pyydetään pois: ”Sitä vastoin voidaan väittää, että jos tällä tavalla saataisiin pyydetyksi kaikkiin jokiin nousevat lohet ennen kuin ne ovat ehtineet suorittaa kutunsa, olisi syytä peljätä että aikaa myöten ne pyydettäisiin sukupuuttoon. Ja vaikka on uskottavaa että nämä kalat tulevat vuosittain Atlantilta asti Itämeren halki Pohjanlahteen ja Pohjolaan, koska niissä toisinaan tavataan sellaisia ongenkoukkuja vielä lahoamattomine tapsilankoineen, joilla pyydystetään Ölannissa. Kokemus kuitenkin osoittaa, ettei näihin jokiin nouse enää niin paljon lohta kuin ennen vanhaan jolloin pyytäjiä oli vähemmän, mikä kaikki tuntuu tukevan tuota väitettä. Olipa se nyt miten oli- uusi pato on siitäkin mukava, että vaivattomasti saadaan pyynnin tulos ja voidaan sitä verrata edellisen vuoden saaliiseen; niin ollen haluttaessa voidaan pyynti lakkauttaa tai sallia kalojen kussakin joessa joka toinen, kolmas tai neljäs päivä tai tietyn kalamäärän jatkaa vapaasti nousua lisätäkseen sukua”.

Myöhemmin rakennettiin tämän tyylisiä pyydyksiä eli karsinapatoja, jotka olivat aikanaan maailman suurimpia puusta rakennettuja pyyntilaitteita. Torniojoella viimeisenä oli käytössä Kivirannan pato joka pystytettiin viimeisen kerran vuonna 1973.

 

Ari Savikko