Teuvo Hahl-Marjokorpi (1930–2009) luonnon ja ihmisten kuvaaja

Teuvo Hahl-Marjokorven tunnetuin,ja ennen kaikkea käytetyin teos lienee vuonna 1972 ilmestynyt Pohjois-Norjan kalavesillä, jota on pidettiin pitkään parhaana oppaana pohjoisen kalavesistä.

 

hahl

 

 

Teuvo Hahl-Marjokorpi ja Pohjois-Norjan kalavesiltä

Teuvo Samuli Hahl-Marjokorpi (24.7.1930-11.4.2000)oli kotoisin Heinolan maalaiskunnasta. Hahl-Marjokorpi opiskeli sahateollisuuskoulussa vuosina 1951-52 ja sen jälkeen Raahen seminaarissa, josta valmistui opettajaksi 1958. Leipätyönään hän opetti Lahden ammattikoulussa. Teuvo Hahl-Marjokorpi toimi myös selostajana Yleisradiossa, teki kirjallisuusarvosteluja ja toimi paikallisen kirjailijayhdistyksen puheenjohtajana kahteen otteeseen.

Teuvo Hahl-Marjokorpi oli intohimoinen lapinkävijä ja alkuun Suomen Lapista ja myöhemmin Norjan Finnmarkista hän kirjoitti teoksensakin, alun perin kalatarinoita ja pyynnin ja kalapaikkojen oppaita, teosten muuttuessa vähitellen ihmiskuvauksiksi. Julkaistut teokset: Tuulta, tuntureita, taimenta 1963, Virkistyskalastuksen opas 1966, Pohjois-Norjan kalavesiltä 1972, Yöauringon maa 1976, Pohjoiset kalavedet 1979, Lapinturisteja ja yksinkulkijoita 1981, Jäämeren tarinoita 1984 ja Polkuja maailmanlaitaan, Valitut tarinat 1987. Virkistyskalastuksen opasta lukuun ottamatta kaikki ovat WSOY:n kustantamia.

Pohjois-Norjan kalavesiltä

Ari Manninen kirjoitti aikoinaan ERÄ-lehden palstallaan: ”Jos kalahatustani pitäisi vetää vain yksi kirjoittavan kalastajan esikuva, se olisi Ruijan rantojen kiertäjä Teuvo Samuli Hahl-Marjokorpi.” Mannisen mukaan Hahl-Marjokorven tunnetuin ja ennen kaikkea käytetyin teos oli 1972 ilmestynyt Pohjois-Norjan kalavesiltä, jota tituleerattiin myös Marjokorven raamatuksi.

Vanhemman ikäluokan Ruijan kävijänä on helppo yhtyä Ari Mannisen mielipiteeseen. Lukuisilla kalaretkillä mukana kuljettamisen vuoksi oma kirja on kansiltaan ja sidokseltaan kärsinyt ja toisen osan sivut täynnään rengastuksia ja alleviivauksia, huuto- ja kysymysmerkkejä. Lukuisat ovat ne paikat, joilla tuli käytyä kirjan kalapaikkatietojen perusteella, etenkin kun kirjan ilmestymisen vuonna Finnmarkin sisämaan kalastus oli vielä joiltakin alueiltaan vapaampaa. Kunnes sitten joittenkin vastuuttoman käytöksen vuoksi, vuoden 1976 jälkeen luvallinen alue rajattiin viiden kilometrin vyöhykkeiksi valtateiden molemmin puolin. Nythän kalastus on taas vapaampaa, joskin tummia pilviäkin on nousemassa kalamiehen taivaalle.

Teos jakaantuu kalatarinoiden osioon ja kalavesien esittelyyn; ensin yksitoista kieleltään ja maisema- ja ihmiskuvauksiltaan hienoa kalatarinaa (jotka ohitetaan tässä maininnalla), sitten kahteenkymmeneenyhteen osaan jaettu kalavesiesittely, joka Finnmarkin vesialueita kuvaten etenee lännestä itään, poikkeaa Tenolla ja sen sivu- ja latvavesillä ja päättyy Varangerfjordin eteläpuolisiin vesiin.

Aiempina vapauden vuosina tuli kalastettua mm. Astejoella ja Jiesjoen pääuomalla, käynnin Karasjoen keskijuoksulla jäädessä aikomukseksi. Karas- ja Jiesjoen lohilupaa myytiin Karasjoen nimismiehen toimistossa, tiedot olivat Marjokorven kirjasta. Sama päti Paatsjokeen laskevaan Ellenelvaan , Vuottasjohkaan, Vuollajohkaan ja Jiesjavren lähivesiin. Viimeksi mainitun osalla Hans Lidmanin kirjat osoittautuivat tarkemmiksi tietolähteiksi.

Myöhemmät käynnit Karasjoen ja Kautokeinoelvan yläjuoksuilla synnyttivät epäilyn, että ehkä Hahl-Marjokorpi oli uskonut liian herkästi paikallisten puheita tai sitten oli käsittänyt kuulemansa väärin. Tämä ilmeni mm. kalakantakuvauksissa; Karasjoessa lohen nousualueen yläpuolella ei ole harjuksia. Sama koskee Pikefossenin yläpuolista Kautokeinoelvaa. Kirjan tiedoista poiketen Jiesjavren itäpuolen ylängön jotkut joet virtaavat toiseen suuntaan jne.

Sekin on selvää, että yhden miehen elämä ei olisi riittänyt käynteihin kaikilla Finnmarkin kalavesillä, joten piti luottaa paikallisilta kuultuun. Niin tai näin, Pohjois-Norjan kalavesiltä oli (ja on yhä) ainutlaatuisen hieno ja vaikuttava kirja, useamman kalamies-sukupolven matkaopas ja lähdeteos, joka sai myöhemmin jatkoa teoksessa Pohjoiset kalavedet. Myöhempi teos poikkesi edeltäjästään siinä, että teoksessa esiteltiin Finnmarkin ohella Ruotsin ja Suomen Lapin kalavesiä ja että siinä ei ollut tarinaosiota.

1979 ilmestyi toinen kalamiesten käsissä kulunut opas pohjoisille kalavesille. Tämä opas on laajennettu käsittämään myös Suomen ja Ruotsin lapin vesistöt.

 

 

teuvo hahl

1979 ilmestyi toinen kalamiesten käsissä kulunut opas pohjoisille kalavesille. Tämä opas on laajennettu käsittämään myös Suomen ja Ruotsin lapin vesistöt.

 

Hänen kertomuksensa Suomen Lapista ja Ruijan rannoilla eivät olleet pelkästään kalastuskertomuksia, vaan ne sisälsivät kuvauksia alueen ihmisistä. Tarinat olivat rosoisen karheita ja syvälle luotaavia.

Innokkaana Lapin-kävijänä tunnettu Hahl-Marjokorpi keräsi noin 700 kokoelman silloin kun munien kerääminen oli vielä laillista. Tämä kokoelma on nykyisin Oulun yliopiston eläinmuseossa.

Teokset:

Tuulta, tuntureita, taimenta. WSOY 1963
Virkistyskalastuksen opas. Tekniikan maailma, Helsinki 1966
Pohjois-Norjan kalavesiltä. WSOY 1972
Yöauringon maa : tarinoita ihmisistä. WSOY 1976
Pohjoiset kalavedet : Ruotsi, Suomi ja Norja. WSOY 1979, 2. painos 1980
Lapinturisteja ja yksinkulkijoita. WSOY 1981
Jäämeren tarinoita. WSOY 1984
Polkuja maailmanlaitaan : valitut tarinat. WSOY 1987