Tero Ronkainen: Tenon perhot
Tero Ronkainen ky, 2013
Tero Ronkainen on Kuusamossa syntynyt, mutta jo pitkään Utsjoella vaikuttanut Tenon tuntija. Hän on sitonut perhoja 40 vuotta. Nuorempana perhonsidonta oli päätyönäni 16 vuoden ajan. Perhonsidonnassa hän on keskittynyt yhä enemmän lohi- ja taimenperhojen sidontaan, mutta perhokalastuksen hän aikoinaan aloitti siian pintaperhokalastuksella.
Hänen kirjallinen tuotanto, joka on hänen oma kustantama, (yhtä tarinakokoelmaa lukuun ottamatta) on tietopaketteja perhoista, viimeisin vaapuista. Hän on kirjoittanut Teno Perhot kirjan lisäksi Klassiset perhot: 218 pinta- ja uppoperhoa 1994, Streamerit 1995, Ei vaimoa mukaan kalavesille 1996, Kuusingin taimenperhot 1997, Tenon tarinat yhdessä (Matti J. Särömaan kanssa) kirjan kustansi Ajatus 1998, ”Lohijoelta ja elämänvirralta” 2012 ja Lohivaaput 2014.
Tenon Perhot (2013)
Teno ja sen lohi ovat vetäneet matkailijoita puoleensa 1800-luvulla, vaikka matka silloisilla kulkuyhteyksillä oli haasteellinen. Ensimmäiset kalastusmatkailijat, niiden joukossa perhokalastajat Frederick Pretyman ja Henri Piggot, tulivat Tenolle Norjan kautta vuonna 1838. Luultavasti he olivat ensimmäiset kalastajat jotka kastoivat perhonsa Tenon veteen.
Ensimmäisen kerran kirjassa Teno mainitaan vakavasti otettavana lohijokena vuonna 1848. Kalastusvälinekauppias J. Jones kirjoituttu kirjan The Jones`s Guide to Norway oppaaksi niille kalamiehille, jotka uskaltautuisivat kaukaisen pohjoisen kalavesille. Kirjan toimitti Frederik Tolfrey, joka ei ollut itse käynyt koskaan Norjassa.
Sir Henry Pottinger sen sijaan kalasti itse Tenolla ja kirjoitti sieltä matkakirjeitä The Field-lehteen. Ensimmäisen matkakirjeensä hän kirjoitti 1858 ja niitä julkaistiin vuoteen 1860 asti. Hänen kirjoitusten ansiosta Tenon maine ylivertaisena lohijokena levisi lehteä lukevien maaseutuherrausmiesten parissa. Vanhoilla päivillään Pottinger kirjoitti metsästys ja kalastus muistonsa kirjaksi. Kaksiosainen Flood, Fell and Forest ilmestyi vuonna 1905, sen ensimmäinen osa kertoo lähes kokonaan Tenon retkestä.
Kesällä 2013 tuli kuluneeksi 175 vuotta lohen perhokalastuksen alkamisesta Tenolla. Ronkainen haluaa muistaa kirjassaan vanhoja mestareita, mutta esittelee avoimesti myös parhaiksi osoittautuneet omat reseptit. Pelkkä reseptikirja teos ei kuitenkaan ole. Kirjassa valotetaan monen perhon syntyhistoriaa, kerrotaan perholla saaduista kaloista ja neuvotaan milloin perho toimii parhaiten. Kirjassa esitellään yli 70 lohiperhoa.
Ronkaisen kirja perustuu kalastuspäiväkirjoihin, haastatteluihin ja noin 30 vuoden kokemukseen Tenon perhoista ja lohenkalastuksesta. Se tekeekin kirjasta ainutlaatuisen. Siinä on kokemuksen tuomaa varmuutta ja esitystapa on mukavaa luettavaa myös sellaisille jotka itse ei sido perhoja. Kirjassa kiinnitetään erityistä huomiota perhon valintaan, neuvontaapa jopa monelle perholla juuri se oikea ottipaikka Tenosta. Ronkaisen Tenoa käsittelevistä kirjoista tämä on neljäs. Ensimmäinen ilmestyi 1994, joten myös kirjallisen puolen kokemusta hänelle on aiheesta kertynyt.
Kirja on tietopaketti Tenon perhokalastuksen historiasta ja samalla oppikirja Tenon perhokalastuksesta nykypäivään. Jos kalastaja lukee vain yhden kirjan Tenosta, hänen kannattaa valita tämä.
Tero Ronkaisen päiväkirja löytyy osoitteesta http://luossa.fi/
Tero Ronkaisen kirjallista tuotantoa
Ronkainen, Tero
Ei vaimoa mukaan kalavesille
Kuusamo : TRKy, 1996. – ()
951-97586-0-7
Ronkainen, Tero
Kalastajan Kuusamo
Kuusamo : Kuusamon matkailutoimisto, 1991. – ()
Ronkainen, Tero
Kalastajan Kuusamo : Kalapaikat, koskikalastus, vetouistelu, kalastusluvat
Kuusamo : Tero Ronkainen ky, 1996. – ()
Ronkainen, Tero
Klassiset perhot. : 218 pinta- ja uppoperhoa
Kuusamo : Tero Ronkainen ky, 1994. – ()
952-90-5376-2
Ronkainen, Tero
Kuusingin taimenperhot
Kuusamo : Tero Ronkainen ky, 1997. – ()
9519758615
Ronkainen, Tero
Lohenkalastajan Teno
Koillissanomien kirjapaino : Tero Ronkainen ky, 1997. – ()
951-97586-4-X
Ronkainen, Tero
Lohijoelta ja elämänvirralta
Utsjoki : Tero Ronkainen, 2012. – ()
978-951-97586-9-5
Ronkainen, Tero (kirjoittaja) ; Kettunen, Matti (kirjoittaja) ; Ronkainen, Jouni (kuvittaja)
Lohivaaput
Porvoo : Tero Ronkainen ky, 2014. – ()
978-952-68005-1-6
Ronkainen, Tero
Puoli vuosisataa lohimiehen elämää
Latvia : Tero Ronkainen Ky, 2017. – ()
978-952-68005-2-3
Ronkainen, Tero
Teno : kalastus- ja palveluopas
: Tero Ronkainen ky, 1994. – ()
Ronkainen, Tero
Tenon perhot : perhoja lohensoutajille ja perhokalastajille
Porvoo : Tero Ronkainen ky, 2013. – ()
978-952-68005-0-9
Ronkainen, Tero ; Särömaa, Matti J.
Tenon tarinat
Helsinki : Ajatus, 1998. – ()
951-9440-66-6
Ronkainen, Tero,
Streamerit
Kuusamo : Tero Ronkainen ky, (Koillis-sanomien kirjap.), 1995. – ()
952-90-6276-1