Markku Varis: Ikävä erätön ilta

Markku Varis on syntynyt Sodankylän Sattasessa. Varis väitteli filosofian tohtoriksi suomen kielen kiertoilmauksista vuonna 1998 ja 2012  kasvatustieteen tohtoriksi  Oulun yliopiston  kasvatustieteiden tiedekuntannassa aiheesta Kielikäsitys yläkoulun äidinkielen oppikirjoissa  (Perception of language in lower secondary school textbooks on mother tongue).

Ikävä erätön ilta syntyi, kun Varis opiskeli kirjallisuuden syventäviä opintoja. Niihin liittyen hän kirjoitti kirjallisuuden opinnäyttetyön, jonka ideana oli vertaila Haakanen ja A. E. Järvisen tuotantoa. Opinnäytetyön nimi löytyi Kantelettaresta: Mieli mennä metsolahan. Se sisältyy Ikävään erättömään iltaan melkein semmoisenaan. Hänen silloinen kirjallisuuden professori Sinikka Tuohimaa (myöhemmin Carlsson) hyväksyi tutkimuksen, mutta samalla kysyi: “Et kai sinä tätä aihetta tähän jätä”? Hän oli sitä mieltä, että jonkun on syytä kirjoittaa kattava tutkimus koko maan kotimaisen eräkirjallisuuden olemuksesta.

Varis valaisee eräkirjallisuustutkimuksen nykytilaa sangen monipuolisesti teoksessaan Ikävä erätön ilta vuodelta 2003. Ikävä erätön ilta on ensimmäinen laaja yhden tutkijan kokonaisnäkemys siitä, mistä aineksista suomalainen eräkirjallisuus koostuu ja miten eräkirja on aikojen kuluessa muuttanut ilmettään.

Erägenren ominaisuuksien lisäksi tutkimus valaisee suomalaisen metsästyskulttuurin ja ympäristön vähittäistä muuttumista. Järvisen, Walleniuksen ja muiden eräklassikoiden ohessa lähitarkasteluun tulevat monet kirjallisuutemme merkkipaalut. Eränkäynnin näkökulmasta luettavana ovat mm. Runeberg, Lönnrot, Kivi; Haanpää, Huovinen ja Päätalo.

 

 

Kirjailija: Markku Varis
Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 454
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2003, 22.09.2003
Tuotesarja: SKS:n toimituksia 939

 

Nimensä kirjalle on antanut Kanteletaren saman niminen runo:

Ikävä erätön ilta

Siit’ on mieleni apia,
Syämeni sangen sairas,
Kun ei mielly metsä mulle,
Taivu ei ainoinen Tapio;
Kun ei anna aioinkana,
Harvoinkana hoivauta.
Ikävä minun tulevi
Ikävä tulettelevi,
Tätä tyhjeä eloa,
Annitonta aikoani;
Ikävä erätön ilta,
Päivä pitkä saalihiton.

Harvoin on nähty näillä mailla,
Harvoin nähty ja havattu,
Osia jaeltavaksi,
Arveltavaksi eriä;
Imeheks’ on saalis saatu,
Virsiksi Jumalan vilja,
Näillä tuhmilla tulilla,
Vaivaisilla valkioilla.

Anna ainoinen Jumala
Miehelle anelevalle,
Anna kynttä kymmenistä,
Karvoa monennäöistä;
En sua kiviltä kiitä,
Enkä kannoilta kumarra,
Tok en palvele pajuilta,
Havun oksilta halaja—
Kynsiä minä kysyisin,
Aina jalkoja anoisin,
Kysyn kynnen kantajata,
Jalan jalon juoksijata,
En parasta, en pahinta,
Kysyn keskikertahista.

 

 

 

Aiheesta lisää:

Juuso Jylhä: Eräsanaston erikoiskielisyys ja muuttuvat merkitykset

jylha%c2%a4_juuso-2008-era%c2%a4sanaston_erikoiskielisyys_ja_muuttuvat_merkitykset

 

 

Saalistus 2016

Maisema, jossa metsällä ja kalassa liikutaan, on pääasiassa Kitisen vartta ja Perämeren rantaa. Mutta maisema on muuttunut yhtä lailla kuin ne piirit, josta novellien henkilöt ovat maailmalle lähteneet. Maaseudun Suomea ei enää ole, ja paluu lapsuuden ja nuoruuden maisemiin on mahdollista vain muistoissa – mutta mitä muistettu on muuta kuin luettelo aitoutta vailla olevia sovinnaisia sanamerkkejä? Silti Saalistus kirjaa tarkkoja havaintoja ja aistimuksia ja nostaa pienet asiat isoiksi, novellin mittaisiksi. Kokoelman päättää eräkirjallisuuden erikoislaatua pohdiskeleva essee Erän jälkeen. Essee on lyhyt yhteenveto Ikävä erätön ilta kirjasta.

http://www.nordbooks.net/