Ludvig Munsterhjelm ja Fiskarglädje vid älv och sjö

 

Rudolf Ludvig Munsterhjelm (5.2.1880-19.7.1955) oli Etelä-Hämeen Tuuloksella syntynyt, kirjallisen tuotantonsa ruotsiksi kirjoittanut toimittaja ja eräkirjailija. Ludvig Munsterhjelm oli viisilapsisen perheen nuorimmainen, isä Rudolf oli Waldemar Munsterhjelm, äiti Julia Mathilda Elisabeth Dahlberg. Tunnettuja veljiä olivat metsänhoitajaksi opiskellut Carl Munsterhjelm ja taidemaalarina nimeä saanut Ali Munsterhjelm, Kanada-eräkirjoistaan tunnetuksi tulleen Eerik Munsterhjelmin isä. Alkuaan suku oli saksalainen, 1600-luvulla Ruotsin kautta Suomeen muuttanut. Kotipaikka oli Sairilan kartano

Ylioppilastutkinnon jälkeen Munsterhjelm opiskeli luonnontieteitä Helsingin yliopistossa jättäen opintonsa kesken. Munsterhjelm suoritti Kurkijoen maanviljelyopiston 1902, mutta veljiensä tapaan myöskään hänestä ei tullut isäntää kotikartanoon. Pirkkalassa sijainneen Jaakkolan tilan lyhytaikaisen omistamisen jälkeen veri veti maailmalle.

Englantiin ja Yhdysvaltoihin 1904-05 tehty opintomatka avarsi nuoren miehen maailmankuvaa. Tornionjokilaaksossa kruununmetsänhoitajana toimineen Carl-veljen vaikutuksesta Munsterhjelm matkusti sinne 1907, harjoittaen noin kahden vuoden ajan eläintieteellisiä tutkimuksia, samalla metsästäen ja kalastaen. Ensimmäisen Lapissa eletyn kauden tapahtumat näkyivät ensimmäisessä teoksessa, Jägerlivet är så härligt (P. A. Nordstedt & Söner 1909). Esikuvanaan Munsterhjelm piti ruotsalaista eräkirjailijaa, Gustaf Schröderiä.

Vuonna 1910 Munsterhjelm osallistui norjalaisten Huippuvuorille tekemään tutkimusretkeen. Paluumatkalla hän tapasi Tromsassa tulevan vaimonsa, Ida Holmboen. Avioliitto solmittiin pian ja pitkä häämatka tehtiin Könkämäenolle. Perhe vietti kesiä Länsi- Lapissa, talvisin Munsterhjelm työskenteli Norjassa, mm, Bergenin merentutkimuslaitoksella. Huippuvuorten tutkimusmatkan pohjalta ilmestyi 1911 matkakuvaus, Sommar i Norra Ishavet, jakt- djur- och reseskildningar från Ishavet och Spetsbergen.

Munsterhjelm jatkoi maailmanmatkailuaan; 1914 Japaniin ja Sahalinille. Maailmansodan puhjettua Munsterhjelm palasi Sahalinilta kotimaahansa ja muutti asumaan Ruotsiin, Strömstadin seuduille, osallistuen mm. Göteborgissa riistantutkimukseen ja laatien toisen matkakuvauksensa, Färder i Fjärran Östern (Söderström 1922). Grönlannissa Munsterhjelm vieraili 1936, 1937 ja 1939.

Munsterhjelmin kirjallinen tuotanto on laaja ja aiheiltaan lavea, mm. metsästysmuistelmia ja tarinoita, lintu- ja kasvitutkimuksia, matkakuvauksia, petoeläintietoa, nuortenkirjoja, kalatarinoita. Ruotsinkielisten teosten kokonaismäärä on 27, lisänä myöhemmin julkaistut lisäpainokset ja toimitetut teokset.

Suomenkielellä on kolme teosta: Kolme poikaa Huippuvuorilla (WSOY 1933), Pohjolan pedot (Otava 1946) ja Rihlalla ja haulikolla (Söderström 1949). Jälkikäteen Munsterhjelmin tekstejä on julkaistu kahdessa suomenkielisessä teoksessa; Erkki Timosen toimittamassa Eräretkiä Hämeestä Petsamoon (Otava1987) ja Matti J. Särömaan toimittamassa Kadotetut paratiisit (Ajatus 2000).

Munsterhjelmin kirjoittamia kalastustarinoita on seuraavissa teoksissa; Från skog och älv (Schildt 1932), Farlig uppdrag: äventyrer i gränstrakterna (Söderström 1934), Ödemark (1935), ja Där Vildmarken talar (Söderström 1936). Ainut yksinomaan kalatarinoita sisältänyt kokoelma on Fiskarglädje vid älv och sjö (Södersröms 1952). Tähän teokseen ja kalatarinoihin yleisemmin palataan myöhemmin.

Yhtä merkittävän työn Ludvig Munsterhjelm teki toimittajana. Asetuttuaan 1918 Luopioisiin hän alkoi toimittaa ja julkaista Tidskrift för Jakt och Fiske –lehteä. Lehti ilmestyi vuosina 1918-1922 kaksitoistanumeroisena, jatkaen 1925 toimintaansa. Tauko lehden julkaisemisessa selittyy sillä, että Suomen Matkailuyhdistys kutsui Munsterhjelmin asiamiehekseen Petsamoon. Petsamossa viettämiensä kolmen vuoden aikana hän asiamiehen työn ohella piti kauppapuotia, myi urheilukalastusvälineitä.

Petsamosta Munsterhjelm palasi Tampereelle, Tammerfors Aftonbladetin päätoimittajaksi, hoitaen tehtävää vuosina 1925-1927. Samaan aikaan hän jatkoi Tidskrift för Jakt och Fiske-lehden julkaisemista. Uuden tulemisen ensimmäinen numero ilmestyi 1925, kaksitoista numeroa 1926-1929 ja vielä kahdeksan numeroa 1930. Metsästysmuseon Jukka Peltosen mukaan Munsterhjelm oli tavattoman ahkera toimittaja. Jo mainitun Tidskrift för Jakt och Fisken ja Metsästys ja Kalastus-lehden ohella hänen artikkelejaan julkaistiin noin seitsemässäkymmenessä pohjoismaisessa sanoma- ja aikakauslehdessä ja vuosikirjassa, yhteensä lähes 900 artikkelia.

Fiskarglädje vid älv och sjö (Södderströms 1952)

 

 

 

 

Valittujen tarinoiden tapaan toimitettu teos sisältää kaksikymmentäkaksi alkukielistä kalatarinaa Munsterhjelmin pitkän kalastajanelämän varrelta, pitkältä aikaväliltä ja useista lähteistä koottuna.

Kahdeksan tarinaa on julkaistu Matti J. Särömaan kääntäminä, hänen toimittamassaan suomenkielisessä teoksessa Kadotetut paratiisit (Ajatus 2000). Neljä tarinaa on suomennettu ja julkaistu aiemmin, Fiskglimtar från vattendragen nimellä Kalamuistoja vesien varsilta Martti Pernajan toimittamassa Kalajuttuja-antologiassa (Tammi 1964), Rödingen vakar ja Abborrmete nimillä Rautu tuikkii ja Ahvenia onkimassa Yrjö Ylänteen toimittamassa Pohjolan kalavesiltä –antologiassa (Otava 1966) ja Sista gången nimellä Viimeinen kerta Juhani Rossin toimittamassa Taimenen taikaa –antologiassa (Otava 1982). Särömaa käytti kahta samaa tarinaa kuin aiemmin Ylänne, joten niiden osalta käännösten vertailu on mahdollista.

Tarinoissa ilmenee Munsterhjelmin viehättymisen perhokalastukseen. Vaikutusta siihen oli hänen veljellään Carlilla, joka oli tunnettu perhonsitoja/perhokalastaja ja joka yhteisillä kalaretkillä vihki Ludvigia pyyntitavan salaisuuksiin. Flugfavoriter (Perhosuosikkeja) peilaa veljesten käsityksiä toimivista perhoista. Tarinassa Hur stor var den ollaan liikkeellä Munsterhjelmin mielimaisemassa, Tornionjoella, ja Harren är min favoritfisk Tengeliönjoella ja Miekojärvellä, harjuksen pyynnissä.

Munsterhjelm ei ollut mikään luontolyyrikko tai maisemamaalari, ei herkkä tunnelmoija; hänen vahvuutena oli olennaisen havaitseminen, siihen keskittyminen ja siitä kirjoittaminen. Tästä hyvä esimerkki on tarina En bröllopsdans i sommarkvällen, jossa on mainio kuvaus päivänkorentojen parveilusta. Tiedemiehen tarkkuudella Munsterhjelm kuvaa myös päivänkorennon kuoriutumista.

Tarinassa Rödingen vakar kuvataan raudun elinympäristöjä ja perhokalastuksen olosuhteita eri paikoissa, mm. Grönlannissa. Det förlorade paradiset on tarina Petsamon vuosilta. Munsterhjelm tutustuu Petsamojokeen ja sen sivujokiin ja kalastaa lohia perholla – ja Matti J. Särömaa saa nimen toimittamalleen teokselle. Tapahtumista selviää myös kirjailijan läheinen suhde Eero Lampioon ja miesten välinen yhteistyö. Särömaa löysi teokseensa ottamalle Petsamon kalastuskuvaukselle jatkoa Tidskrift för Jakt och Fiske –lehdessä julkaistusta tarinasta Rekordlax, Ukkolohi.

Munsterhjelmin liikkuvaa elämäntapaa kuvaa se, että Torniojoen, Muoniojoen ja Könkämäenon ohella kalatarinoita on mm. Hardangerviddan ylängöltä, Skagerrakista, Pohjois-Savon koskilta ja erämaista, Petsamosta ja käynneiltä Grönlannissa ja Sahalinilla. Mielenkiintojen laaja-alaisuutta osoittavat mm. tarinat hauen ja ahvenen pyynnistä ja lapsuusmuistelmat. Harras toivomukseni on, että joku Munsterhjelmin kirjalliseen tuotantoon vihkiytynyt ja kielitaitoinen kääntää kaikki hänen merkittävät kalatarinansa suomenkielelle ja toimittaa niistä kunnon kirjan. Ludvig Munsterhjelm on ansainnut sen.

Teksti: Sulo Tiainen