Aineiston tiedot

Tekijä (t):Wetterhoff, Onni kirjoittaja
Timonen, Erkki kääntäjä
Aineiston nimi:Saloilta ja vesiltä
Verkko-osoite:
Aineistolaji:kirja
Asiasanat:eräkertomukset, eräkirjallisuus, eräkirjallisuus -- tarinat, eräkirjat, kansanperinne
Kustantaja:Kustannusosakeyhtiö Metsälehti
Painopaikka:Hämeenlinna
Vuosi:2004
Sivumäärä:384
ISBN/ISSN:952-5118-63-0
Lehti/sarja ym.:
Lisätietoa:Onni Wetterhoff on maamme ensimmäinen eräkirjailija, jonka suden ja karhun pyynnistä kertovat tarinat ovat edelleen kiehtovaa luettavaa. Kirja ilmestyi alun perin kaksiosaisena ruotsiksi 1883 ja 1887. Kirjan on nyt kokonaisuudessaan uudestaan suomentanut Erkki Timonen. Suomalaiset ovat pyytäneet riistaa ikimuistoisista ajoista, mutta jo 1700-luvulla metsästyksestä oli Etelä-Suomessa tullut maanviljelyä tukeva sivuelinkeino. 1800-luvun puolivälissä Suomeen kuitenkin levisi Ruotsista urheilumetsästyksen aate. Maaseudun varakkaat tilanomistajat, virkamiehet ym. ryhtyivät perustamaan erityisiä metsästysseuroja, joiden ohjelmassa oli alusta alkaen paitsi metsästys, myös huoli riistakannan kestävästä säilyttämisestä ja jopa aktiivinen riistanhoitotyö. Wetterhoffin kertomukset hänen omista eräretkistään Hämeenlinnan ympäristöön, Rengon takamaille tai Kalvolan metsäkulmille ovat kaunokirjallisesti korkeatasoisia...
Sijainti:A-B eräkirjallisuus