Kala-aiheiset osakekirjat

Vanhojen, käytöstä poistettujen, osakekirjojen keräily on melko uusi harrastus. Varsinainen keräily alkoi 1980-luvulla. Keräilijäjoukko on vieläkin pieni, arviolata alta 100 keräilijää on löytänyt tämän harrastuksen. Osakekirjakeräilyn leviämisen suurin este Suomessa on pula kerättävästä materiaalista. Vanhoja, kauniita osakekirjoja mitä voisi kerätä, on säilynyt erittäin vähän, sillä yritysten toimiessa vanhat osakekirjat kerättiin takaisin yhtiölle ja niitä vastaan sai uusia. Keräily on jostain filatelian ja numismatiikan puolesta välistä. Osakekirjojen keräilijä on skripofiili.

 

Suomessa osakekirjakeräilijöille löytyy kerättävää noin 2.000 yhtiön osakekirjoja ja kun huomioidaan kaikki osakeannit eri vuosilta ja eri litterat jne. niin kaikkiaan on noin 10.000 erilaista osakekirjaa. Kaikki ei voi kerätä kaikkia siitä yksinkertaisesta syystä, että puolet osakekirjoista on sellaisia, että niistä tunnetaan vain yksi kappale.

 

Suosituin aihe on kotiseutukeräily. Muita kala-aiheisten osakekirjojen keräilijää en tiedä, joten kala-aiheisia osakekirjoja on osakekeräilijöiden toimesta tarjottu ensin minulle. Olen ne aina ostanut kun niitä on tarjottu. Paljon niitä ei ole, mutta vuosien niitä on jonkin verran kertynyt. Ilman osakekeräilijöiden ilmoitusta siitä, että joki kala-alan osakekirja on tullut myyntiin, tuskin keräilystä tulisi mitään, sillä sen verran harvoin niitä myyntiin ilmestyy. Vuodessa löytyy vain muutama uusi kohde.

 

Osakekirjat ovat yksi tapa tutustua kala-alan yrityshistoriaan, vaikka pörssistä olisikaan kiinnostunut. Esimerkiksi Suomen Kalastus Oy:stä löytyy mielenkiintoinen historiikki osoitteesta https://www.porssitieto.fi/osake/lisaa/skalastus.shtml Tämän voi liittää mukaan osakekirjan mukaan keräilykansioon. Kansiosta tulee vuosien saatossa vanhojen Suomen kala-alan yritysten yrityshistoriikkii osakekirjoilla kuvitettuna.

 

 

 

Osakekirjassa saataa olla myös myös mielenkiintoisia nimikirjoituksia. Esimerkiksi yhdessä Lindemanin osakekirjassa on yhtiön perustaja Aina Lindemanin nimikirjoitus.

 

Osakekeräilijöillä on omat kotisivut, sieltä löytyy paljon mielenkiintoista tietoa osakeräilystä. Esimerkiksi keräilyä huomattavasti helpottava listaus siitä, mitä on kerättävissä https://www.porssitieto.fi/osake/listag.html

 

 

Ulkomaalaisien osakkeiden keräilystä löytyy apua osoitteesta https://www.porssitieto.fi/osake/ulkomaiset/index.html

 

 

 

 

Kirjallisuutta

P. Kantanen, Aikamatka pörssiin: osakekirjat kertovat. Talentum 2012. [PK] P. Kantanen & K. J. Sillanpää, Osakekirjat kertovat, Espoo 1988 (3 painosta). [K&S] Usein myynnissä huuto.net:issä.
E. Borg, Rahan väärti (s. 206–279), Jyväskylä 1980.
internethakukoneilla löytää runsaasti ulkomaista alan tietoa käyttämällä hakusanaa: “scripophily”.