Juhani Aho, kansalliskirjailija kaapin päällä

 

Kuva: Museovirasto

 

Juhani Ahoa (alkuaan Johannes Brofeldt) 11.9.1861-8.8.1921 on juhlittu toistunein kansallisin menoin, viimeksi vuonna 2011, jolloin kirjailijan syntymästä oli kulunut 150 vuotta ja kuolemasta 90 vuotta. Vanhemman kirjallisuuden ystävät saivat luettavikseen Tuomas Hinttulan ym. Kirjamies Juhani Aho kalamiehenä, Panu Rajalan Naisten mies ja aatteiden: Juhani Ahon elämäntaide ja Martti Turtolan ja Tarja Lappalaisen Kansalliskirjailija Juhani Aho.

Aiemmin Ahosta olivat kirjoittaneet mm. hänen poikansa Antti J. Aho (Juhani Aho, elämä ja teokset I-II 1951) ja toistuvasti kirjallisuushistorioitsijat, sellaisin sivumäärin ja kohdettaan siksi tarkkaan valottaen, että maallikon oli pysähdyttävä miettimään, onko vielä jotain olennaista ja tärkeää jäänyt sanomatta. Siksi en paneudu Ahon muutenkin hyvin tunnettuun elämänkertaan.

Juhani Ahosta oli moneksi; hän oli sanomalehtimies ja raamatunkääntäjä, kansalliskirjailijaksi ylennetty, kielenkäyttäjä ja suomenkielen luoja, kirjoittamalla itsensä ja perheensä elättänyt, kalamies ja rajoja ylittänyt perheenisä, hermoherkkä intellektuelli, tässä osa luonnehdinnoista.

Kirjallinen tuotanto oli poikkeuksellisen laaja, viitisenkymmentä teosta; luetteloon voi tutustua mm. Juhani Ahon Seuran kotisivuilla. Kulunut aika on haalistanut useiden teosten arvostusta, elämään ovat jääneet mm. Rautatie (1884), Papin tytär (1885), Yksin (1890), Papin rouva (1893), Kevät ja takatalvi (1906), Juha (1911) ja (ennen muita) Lastuja-sarjan 8. osa: Lohilastuja ja kalakaskuja (1921), maailmanmaineen saavuttanut teos.

 

 

Lastujen kohtalo on samankaltainen kuin Arthur Conan Doylen laajan tuotannon, josta jäi elämään vain hänen luomansa salapoliisihahmo, Sherlock Holmes, eivät hänen itsensä arvostamat romaanit. Erona on se, että Aho arvosti suuresti lohilastujaan ja kalakaskujaan; ne toivat sisällön hänen viidentoista viimeisen vuoden elämäänsä.

 

Ruotsiksi kirja ilmestyi vuonna 1922 nimellä Små fisk och Storfisk. Käännöksen teki Bertel Gripenberg

 

 

Lohilastuja ja kalakaskuja

 

 

 

Useimmat kirjaan tutustuneet ovat lukeneet 2. painoksen (WSOY 1956) tai jonkun myöhemmistä painoksista, joita riittää; julkaisemisen oltua jo vuosien ajan ”vapaata riistaa”. Björn Landströmin kuvittaman laitoksen sisältö poikkeaa Lastuja-sarjan 8. osasta; poissa ovat luvut Kuinka kala näkee ja Kuinka särkiä ongitaan, lisättynä on lyhyt lastu Näky. BTJ Finlandin 2009 julkaiseman laitoksen 2. painoksessa Kuinka kala näkee –luku on taas mukana. Teoksen ”perusversiossa” on 23 lastua. 3. painos ilmestyi 1980

Monelle on ollut yllätys, että osa lastuista oli nähnyt päivänvalon jo ennen kirjan julkaisemista, mm. Metsästys ja Kalastus-lehdessä, Stockmannin ruotsinkielisessä myyntiluettelossa, esitelmänä urheilukalastajien klubi-illassa, Tiede- ja elämä-vuosijulkaisuissa, Tidskrift för Jakt och Fiske-lehdessä ja Otavan Joulussa. Luettelo ei ole täydellinen.

Käsittääkseni Ahon toimintatapa sai vaikutteensa Englannista, jossa useimmat 1800-luvun kalatarinat julkaistiin alun perin viikkolehdissä, ns. makasiineissa ja parhaista tarinoista koottiin samojen kustantajien julkaisemia kirjoja. Tapa on käytössä Suomessa nykyäänkin, osa lehdissä julkaistuista tarinoista näkee uuden päivänvalon kirjoissa.

 

 

 

Ahon teos on käännetty useille kielille, niistä mainittakoon vain ruotsinkielinen Fiskelycka (2. painos, ensimmäinen nimellä Små fisk och Stotfisk 1922), kääntäjänä Bertel Gripenberg ja kuvittajana Björn Landström. Johdannon kirjoitti Gunnar Castrén, kustantajan ollessa Holger Schildts Förlag ja julkaisuvuoden 1948.

Ensimmäinen onkeni rekisteröi herkän vivahteikkaasti pienen pojan mielenliikahduksia ja salattuja tuntemuksia, kuvaten visuaalisin näkymin pastori-isältä mangutun ensimmäisen ongen valmistusta, ensimmäistä saalista ja tapahtuman vaikutuksesta myöhempään elämään. Aho piti itseään enemmän onkimiehenä kuin kirjamiehenä.

Avioliiton alkuvuosiin sijoittuvassa, 1921 Metsästys ja Kalastuslehdessä julkaistussa lastussa Kehukaloja Aho tuo julki toden havainnon; kun kehuu kirjoittamalla, ei ole keskeyttämisen vaaraa. Paikkoina Porkkalan Lill-Svartö ja Mikkelskär, ajatuksissa hätä ja hyvä mieli. Miksi mennä lohikoskille kun on meri? Myöhempiin Huopanan kesiin viittaava ajatus vahvistaa kuvaa Ahon joustavuudesta ja mielen sopeutuvuudesta. Aho piti virvelöimistäkin onkimisena, silloin kun teki mieli huvilaherran vesille. Salakalastus toi lisäjännitystä ja meri kaloineen tuntui yhteiseltä omaisuudelta. Myöhemmin, saatuaan käyttöönsä omat vedet Aho alkoi vartioida vesiään.

Alun perin 1917 kirjoitettu, Stockmannin myyntiluettelossa 1921 julkaistu Ensimmäiset mulloseni toimii johdatuksena Ahon omaksumaan kirjoitustyyliin, joka kertautuu ja jalostuu, saa uusia vivahteita ja värisävyjä myöhemmissä Huopana-lastuissa.

Kapteeni Ruth vie ensi kertaa koskelle, tavoitteenaan että Aho kirjoittaisi valistustekstin pienviljelystä; tuloksena lentolehtinen virtsan talteenotosta ja kuivikemullan valmistamisesta.

Aho pitää soutajan käyttöä epäurheilijamaisena. Kokko opettaa perhon valintaa, ottaa mukaan veneeseen ja laskee sivuhaaraa, neuvoen koko ajan. Mullosen ottaessa kuin sähkösysäys läpäisee Ahon ruumiin. Minun täytyy saada ja minä olen saava kaiken ikäni onkia näitä kaloja, päästä hinnalla millä hyvänsä osakkaaksi tämän kosken kalastukseen tai minkä muun hyvänsä. Ja Ahohan pääsee ja Huopanan kesät alkavat.

Koukkuvirta kuvaa Ahon ja Armas Järnefeltin vuonna 1907 tapahtunutta käyntiä Heinäveden reitillä, kimmokkeena samana vuonna Tidskrift för Jägare och Fiskare-lehdessä julkaistu juttu, jossa kehotetaan hakemaan lohia sisämaan syvistä salmista ja virroista. Vaikka juttu ei paljastanut paikan nimeä, Aho urkki sen tietoonsa. Kyse oli Heinäveden reitistä, kappaleen matkaa Pilpankoskesta alavirtaan, pintautuneista lohikaloista saaduista näköhavainnoista. Saalittomien öiden jälkeen taimenet (3-7 kg) saadaan täkykaloilla, hämärissä.

Lastussa Eräs urheilukalastaja Aho kuvaa Huopanalla kalastanutta tohtori Wille Lybeckiä, miestä jolla oli parhaat mahdolliset välineet, joka mennä ryöhelsi jokivartta, heitti pitkälle yltäen vastarannalle, käytti devonia, lippaa ja perhollista lippaa, olematta kuitenkaan perhokalastaja, otti kaiken taidolla ja voimalla, melkeinpä väkisin. Eräällä käynnillä Lybeck sai viidentoista päivän aikana 24 kalaa, yhteispainoltaan 151 kg, suolasi lohia saaveittain. Ahon mukaan onginta, niin kuin muukin urheilu, on huvina hauskuus, mutta intohimona rasitus.

Aho kalasti muillakin tavoin kuin perholla. Se suuri syntymäpäivälohi -lastussa kala saadaan salakalla; jännittävä kuvaus on Ahon kielenkäyttöä taitavimmillaan. Saalis painaa kilon, suurten jatkaessa mellastustaan.

Ahon suhteellisuudentaju ja huumori ilmenevät parhaimmillaan tarinassa Lastu siitä suuresta lohesta. Aho ei pitänyt täkykalalla pyyntiä korkeimman luokan urheiluna – vaikka itsekin käytti täkykalaa, metalli- ja silkkikalaa, jopa matoa. Salakoita säilytettiin formaliiniliuoksessa, kiinteinä ne pysyivät paremmin koukussa. Suuren kalan tarttuessa ja jumiutuessa paikoilleen kalapoika (Eemil Kokko) pisti tupakaksi. Kaksi tuntia odotusta, kolme tuntia, tuli nälkä. Lopulta selvisi että se suuri kala olikin hako, josta irtautui – lastu.

Aho oli kaiken kalan pyytäjä, mieluisimpina lohet, hauet, ahvenet ja säyneet. Riistan näkee ja kuulee, kala tulee näkymättömästä maailmasta. Kalastus on arvaamatonta, siihen kuuluu voitot ja tappiot, riemu ja pettymys. Ennätyksiä ei mittaa puntarin nokka vaan vaikeuksien voittaminen; madolla saatu neljänneskilon mullonen riittää.

Salaperäiset säyneet lastu on todisteena edellä sanotusta, säyne toi Aholle voimakkaimmat mielenliikutukset, paikkana Vieremän joki, onkijana Juntta Tammi tai itse. Säyneitä saatiin myös Porkkalasta ja Huopanalta, vesiperhosaikaan ruskeat ja harmaat siivelliset ja säyne liittyivät yhteen. Säyne oli mukava vanhan herran kala, kesäöiden verkkaisen onkijan ainoalaatuinen huvi, syöttinä sittiäinen, heinäsirkka, sudenkorento, perho, kärpänen, elävä täkykala. Aho tajusi, että uppoperho on korvattava pintaperholla – siinä ratkaisu.

Taito – sattuma, onni – kalastajan vaisto, inspiraatio – innostus – sisäinen sysäys, nyt on sopiva hetki lähteä kalaan. Onkiessaan aikamies muuttuu lapseksi. Suurin tyydytys tulee siitä, kun on tarve saada pataan pantavaa ja onnistuu siinä. Perho käy, samoin devoni ja mato, jonka käyttö Ahon mielestä oli yhtä hienoa ja vaikeaa ja oikeutettua kuin täkykalalla pyytäminen. Madon käyttö vaatii heittotaitoa, harjaantumista ja mielenmalttia. Lastussa Onnen ongella otettuja on hyvä kuvaus madolla onkimisesta, onginnan tekniikasta virrassa, saaliina 3 kg taimen. Perho antaa 5 kg kalan, devoni 3,5 ja 4,5 kg kalat, onkikauden viimeiset.

Alun perin Kasakan housut nimellä kulkeneessa lastussa Myllärin housut Aho seuraa myllärin kalaan lähdön valmisteluja, kalamiehen piintyneitä uskomuksia. Venepyynti alkaa niskalta, iso kala vie suvantoon saakka, jossa osoittautuu myllärin housuiksi. Lastu julkaistiin 1915 suomenkielellä ja 1918 ruotsinkielisenä, Hihhei, sen tuuli vei -lastun tapaan Tidskrift för Jakt och Fiske –lehdessä.

Stenofylax Stellatus on erään vesiperhoslajin tieteellisen nimen ohella Ahon perusteellisimmin perholla kalastamista kuvaava lastu. Ensi julkaisunsa lastu näki Tiede ja elämä –julkaisussa 1919. Kyseisen lajin aikuistuessa koskesta saatiin suurimat kalat. Vuosi vuodelta Aho onki yhä enemmän vain ja ainoastaan perholla, keräsi näytteitä, lähetti ne tutkittaviksi Englantiin ja pyysi tietoja lajeista ja niiden elintavoista. Lastussa on tarkka kuvaus vesiperhosen elonkaaresta ja perhokalastuksesta. Saalis on kookkaita kaloja, 4kg ja 6 kg urokset, 5 kg naaras, vielä neljäs kala, yhteispainolta 20 kg.

Huopanalle tehdyt kalaretket muodostavat lastujen rungon. Ahon ensi vierailu koskella, kesittäin toistunut oleilu, suhde lähiympäristöön, välineet, kalastus ja kalakaverit, ajoittain saadut runsaat kalasaalit ja niiden käyttö saavat realistisen, sisäistyneen kuvauksen, kokonaiskuvan koostuessa yksityiskohdista, ei niiden tarkoitushakuisesta valikoinnista.

Itse kukin Ahon Lohilastuja ja kalakaskuja lukenut määritelköön kantansa niihin. Itseäni viehättää lastujen monenklooninen, vaikeasti määriteltävä liikesuunta, energian kertymisen ja purkautumisen tilat. Toisaalla ovat sisäiset mielenliikkeet, aivorungon lähettämät ailahtelut ja värähdykset, malttamaton odotus, levottomat ajatusnuolet, mielen tyynnyttämisen riitit, toisaalla virtaava Huopana ja hämärtyvä ilta, valmistautuminen ja odotus, varuillaanolo, tärpin käynnistämä toiminta, taipuva vapa ja ulvahtava kela, karkaako vai pysyy, sattumukset joiden kanssa on tultava toimeen.

 

Vuoden 1991 WSOY:n kustantama painos. Tämä on kirjan 4.painos

 

 

Näistä syntyy Ahon lohilastujen vastaansanomaton voima, mielikuvituksen, toiveiden ja toden, sisäisen olemisen ja ulkoisen toiminnan ennakoimattomasta vuorovaikutuksesta, jonka luonne on elämän kaltainen, vailla laiksi säädetyn uskottavuuden määreitä. Maailmanluokan kirjallisuutta.

 

 

Juhani Ahon patsas Helsingissä. Taustalla talo, jossa Aho asui. Kuva: Ari Savikko

 

 

Teksti: Sulo Tiainen