Jäämeren kalastus : Jigejä ja juksauksia

Markku Myllylä

 

 

 

 

Jäämeren juksauksia – uusi kalastuskirja

Markku Myllylä 2021: Jäämeren kalastus jigejä ja juksauksia. 240 s. Runsas 4-värikuvitus. Karttakeskus.

 

 

Kirjoittajan saaliina 25+ kiloinen pallas.

 

Nyt julkaistu Jäämeren kalastus jigejä ja juksauksia on ensimmäinen suomenkielinen kirja Jäämeren kalastuksista virvelivehkeillä. Kirjan kantavana ajatuksena ja mottona on: Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja virheitä Jäämerellä.

Kirjan ensimmäisessä osassa on tietoa Jäämerestä ja sen kaloista ja niiden kalastamisesta erilaisilla virvelivehkeillä, niin rannalta kuin veneestäkin. Toisessa osassa käydään kalalla erilaisissa kalapaikoissa ja kalastusmatkailuleireissä. Kolmas osa on omistettu Jäämeren kalakulinarismille eli herkullisten kalojen valmistamiseen ruoaksi.

Jäämeri ja sen kalarikkaudet ovat tuttuja Pohjois-Suomen ihmisille – myös kuusamolaisille ja koillismaalaisille jo 1800-luvulta lähtien. Silloin hiihdettiin talvisydämen aikana pohjoiseen Jäämeren rannoille kalanpyyntiin ja tienaamaan. Kesäksi palattiin takaisin kotikonnuille.

Jäämeri kiinnostaa kalastajia nykyisinkin, mutta toisella tavalla. Nykyään Jäämerelle matkustetaan hakemaan elämyksiä ja nauttimaan mahtavista meri- ja vuoristonäkymistä. Ja reissun aikana kalastetaan syömäkaloja, ainakin muutama turistiturska.  Jäämeren kalastuskirja kertoo muutamista mieleen painuneista kalaretkistä ja kalastustilanteista sekä pohjoiseen merikalastukseen liittyvistä taidoista ja välineistä, kun taustana on Jäämeren monipuolinen luonto upeine maisemineen, lukuisine kalalajeineen, lintuineen ja valaineen. Kirjassa liikutaan Norjan pohjoisella rannikolla lännestä itään Bodøn Saltstraumenin ja Kirkkoniemen välisellä, noin 1300 kilometrin mittaisella merialueella. Kirjoittajalle on kertynyt kokemusta ja elämyksiä merikalastuksesta jo neljänkymmenen vuoden ajalta. Vähintään kerran vuodessa on hyvä käydä nuuhkimassa suolaisia merituulia ja kalastaa Jäämeren hyisistä syvyyksistä monenlaisia kaloja, joista jotkut ovat todellisia mörököllejä, rumuudessaan jopa äärettömän kauniita. Maultaan ne kaikki ovat silti erityisen herkullisia.

Koska merikalastaminen ei ole kaikille suomalaisille kovin tuttua, tämän kirjan anti kohentaa lukijan tietoja ja taitoja varmasti sekä helpottaa parhaimpien kohteiden löytämistä merkittävästi.

 

Tietoja kirjailijasta:

Kalastusneuvos, FM Markku Myllylä (s. 1954) on kuusamolainen tietokirjailija, jonka erikoisaloja ovat kalastus, kalastusmatkailu, kalaruoat, Jäämeri, matkailu ja mökkeily. Hän on kirjoittanut 20 kirjaa kalastuksesta, elämänkertoja, historiikkeja. Myllylä on toiminut työvuosinaan pitkään valtakunnallisen kalastusjärjestön Kalatalouden Keskusliiton johtajana, Suomen Kalastuslehden päätoimittajana, tutkijana yliopistossa, lehtimiehenä ja kalastusvälineiden tuotekehittäjänä. Mutta eläkevuosikseen hän on palannut asumaan takaisin kotikonnuilleen Kuusamoon.

 

Markku Myllylä

Kitkantie 32 G 69

93600 Kuusamo

puh. 0400 601 965

markku.myllyla@ahven.net

 

Markku Myllylän muuta tuotantoa