Ilkka Jukarainen: Uistin

Ilkka Jukarainen on helsinkiläinen tietokirjailija, novellisti, ja keräilijä. Jukaraisen on kirjoittanut Uistin kirjan lisäksi Outo kala (2007), joka on humoristinen kalastusaiheinen novellikokoelma, Viehe (2010) joka on läpileikkaus urheilukalastuksen historiaan, Koko perheen kalastuskirja (2012), Uistinkirja (2013), Suuri kalastuskirja – koko perheen opas (2014) ja Keräilykirja (2016). Jukarainen on myös kirjoittanut lukuisia lehtiartikkeleita, niin uistimista kuin keräilystäkin.

 

 

2005 ilmestyi Ilkka Jukaraisen tekemänä ja kustantamana näyttävä kirja Uistin. Kirjassa on 456 sivua ja on melkoinen tietojärkäle. Kirja on numeroitu ja siitä on otettu 515 kappaleen painos. “Uistin” -kirja on tekijän mukaan kunnianosoitus suomalaiselle käsityölle. Alku sysäyksen kirjan tekemiselle Jukarainen sai kun hän löysi kasan vanhoja valokuvia, jotka sisälsivät runsaasti aineistoa Rapalasta. Kirjan piti käsitellä ensin Rapalan historiaa. Hanke kaatui kuitenkin rahoituksen puutteeseen.

Uistin-kirja kertoo uistinten historiallisen kehityksen esihistoriallisista uistimista nykyaikaan. Suomalaisten uistinten lisäksi kirja esittelee tärkeimmät ulkomaiset uistimet, jotka ovat vaikuttaneet suomalaisen uistimen kehitykseen.

kirja lähtee liikkeelle kivikaudesta, mutta ei etene kokoajan kronologisessa järjestyksessä. Tämä vaikeutta kirjan käyttöä hakuteoksena, mutta ei estä sitä. Pääotsikkojen alta löytyvät esihistorialliset uistimet, kultaseppien ammattikunta, 1800-luvun lopun ulkomaiset uistintentekijät, 1900-luvun alun uistimentekijät. Näissä esitellään kunkin aikakauden merkittävimmät uistintentekijät.

Informantit osiossa on lista amerikkalaisista ja 1900-luvun alun suomalaisista uistinpatenteista. Siitä löytyy myös uistinsanasto, yritysten rekisterinumeroita, kirjallisuus luettelo ja lista pienpainatteista.

Lopussa on osio uusista viehekeksinnöistä, uistinten keräilystä ja löytyypä kirjasta osio kalastusmuistoja, tosin vain kuvien muodossa. Viimeisenä on 9 Sivunen englanninkielinen tiivistelmä kirjan tärkeimmistä teemoista.

Kirjan kuvitus on huippuluokkaa, mikä nostaa kirjan käyttöarvoa hakuteoksena. Kirja vaatii kunnollista syventymistä, että siitä saa irti sen valtavan tietomäärän mikä kansien väliin on laitettu. Kirja oli Tieto-Finlandia ehdokkaana 2005.

 

 

Vuonna 2010 ilmestynyt Viehe (464 s.) muodostaa Uistin kirjan kanssa näyttävän kirjaparin. Niihin on koottu suomalaisen uistintuotannon varhaistuotanto tietokirjan muotoon. Ilman Jukaraisen laajoja kontakteja uistinten keräilijöihin, ei näitä kirjoja olisi syntynyt. Monet vanhat uistimen- tekijät saivat kirjan myötä ansaitsemansa arvostuksen. Työmäärää voi vain arvailla. Kalahatun nosto.