Ilkka ja Matti A. Pitkänen ja Suurkuha

Kuten on arvattavissa, Suurkuhan tekijät, Matti A. Pitkänen ja Ilkka Pitkänen ovat isä ja poika. Valokuvaaja Matti Albert Pitkänen (13.6.1930-22.2.1997) tunnetaan suomalaisen maiseman ja ihmisten taitavana ja palkittuna valokuvaajana ja moniulotteisena kulttuurivaikuttajana, vuodesta 1982 lähtien valokuvataiteen akateemikkona ja neljänkymmen valokuvateoksen tekijänä. Matti A. Pitkäsen kuvakokoelmia on museoissa ja kokoelmissa ympäri maailman.

Kirjailija Ilkka Pertti Pitkäsen (14.10.1949 -) teosluettelolla on silläkin mittaa; liki kaksikymmentä teosta. Ilkka Pitkänen on kirjoittanut novelleja ja kertomuksia, romaaneja ja lastenromaaneja ja (yhteistyössä isänsä kanssa) tekstiosiot ainakin kolmeen isän kuvaamaan, kalastusta esittelevään teokseen; Suurkuha (Tammi 1972), Merikalastajat (Weilin + Göös 1978) ja Hetkiä merellä (Weilin + Göös 1981).

Merikalastajat on lyhyiden tekstien ja vaikuttavien mustavalkokuvien yhteispelistä koostuva kuvakertomus Merikarvian Ouran saariston kalastajaveljeksistä, heidän toimintaympäristöstään merestä ja ammattikalastajan hiipuvasta ammatista. Hetkiä merellä taas on kuvallinen tutkielma meren ilmeistä, luonnon ja ihmisen elämästä meren äärellä, ja maiseman olennaisesta osasta, kalanpyynnistä.

Isän ja pojan yhteisistä töistä tarkemmin esiteltäväksi valikoitui Suurkuha sen pyyntitavan jännittävyyden ja pyynnin kohteen, kuhan huonosti tunnetun, ”salamyhkäisen” elämäntavan vuoksi. Vaikutusta oli silläkin, että myöhemmin tämän kirjan sivuilla esitellään länsirannikolla asunut ammattikalastaja Into Sandberg ja hänen elämästään tehty teos Kalastaja ilman merta.

 

 

 

Suurkuhan tarina alkaa vuonna 1960, Kuusamon kalastusvälineliikkeen tiskiin nojaavan Ukko Saastamoisen toteamuksesta: ”Verkon silmäkoko sen ratkaisee, kuinka järeitä kaloja se pyytää.” Muistiin piirtyvä vihje saa lisätukea kesällä 1966, Käylän kaupan lattialla, pärekorissa lojuvista suursiioista, joiden sattumoisin kalat näkevä Matti A. Pitkänen olettaa olevan paikallisen osuuskassan johtajan pyytämiä. Oletus osuu oikeaan henkilöön, joka vastentahtoisesti paljastaa käyttämiensä verkkojen silmäkoon, 100-120 mm. Vihjeet tarkentuvat pyyntiohjeiksi.

Vierähtää jokunen vuosi, joiden aikana Matti A. Pitkänen ostaa tässä paikantamatta jäävän, läntisen Uudenmaan savisamean järven lähettyviltä kunnostusta vaativan torpan. Kunnostajien ja apumiesten (vaihtuvien soutajien) 45-50 millisillä yleisverkoilla keväällä aloittama ruokakalapyynti yllättää verkonkokijat elokuussa, pintaan pullahtaa verkkoon sotkeutunut suurkuha. Torpalla kala punnitaan 6,2 kiloiseksi, suomut ovat kuin peukalonkynsiä, niska on katkaistava kirveellä. Yllättävä saalis ja Ukko Saastamoisen kertomus ohjaavat hyllyyn kertyneiden kalastuskirjojen pariin. Kuhan elämäntavoista ei niissä ole paljoakaan tietoa, ei sitä mitä lukijat ovat vailla, paitsi että kuha on salaperäinen kala, hämärän vaeltaja. On edettävä omin neuvoin.

80-millisten verkkojen osto siirtyy seuraavaan syksyyn, niiden vaihto satamillisiin vuosia myöhempään. Suurisilmäisten verkkojen ensimmäisellä nostolla veneeseen vyörähtävä 5,5 kg:n kala on alkusysäyksenä tavoitteelliseen suurkuhan pyyntiin, joka päättyy kun saaliiksi on saatu kaksikymmentä yli viiden kilon verkkokuhaa. Jännittävän pyynnin kirjallisena yhteenvetona Tammi julkaisee Matti A. Pitkäsen mustavalkovedoksillaan kuvittaman ja Ilkka Pitkäsen (ilmeisesti isänsä muistiinpanojen pohjalta) kirjoittaman Suurkuhan, kalastuskirjallisuutemme hienoimpia teoksia.

Tekijöiden harkittu aiherajaus, kokonaisvaltainen näkemys ja tekninen ja taiteellinen osaaminen yhdistyneenä torpan, sen ympäristön ja vuodenkulun herkkään havainnointiin, tiivistyvät ulkoisesti ohuessa Suurkuhassa hiotuksi timantiksi. Sisältämänsä tiedon ohella kirja on viihdyttävän hauska.