Heikki Järnefelt: Kalavesiemme tuotannon perusteet (1927)
Tieto (logos) järvestä (limne) eli limnologia on sisar tiede kalataloustieteelle. Usein näiden kahden tieteen lajin tiet kohtaavat ja ne tukevat toinen toistaan. Vuoden 1894 kalenterissa on K. M. Levanderin kirjoitus Muutamia piirteitä elämästä järwissämme. Tämä kirjoitus on klassikko alallaan, sillä se on maamme ensimmäinen limnologinen kirjoitus. Vaikka itse limnologia ei vielä ollutkaan oma tieteenlaji, eikä sanaa limnologia vielä edes käytetty.
Suomen ensimmäinen limnologian professori oli Heikki Järnefelt. Häntä pidetäänkin Suomen limnologian isänä. Vuonna 1924 Järnefelt nimitettiin Helsingin yliopiston limnologian dosentiksi ja hänestä tuli Helsingin yliopiston ensimmäinen limnologian eli sisävesien tutkimuksen professori 1931 ja hän tutki 1930–1950-luvuilla Suomen järvien vesibiologiaa sadoissa eri järvissä. 1950-luvulla Järnefelt oli jäsenenä Suomen vesistöjen likaantumista tutkineesta vesiensuojelukomiteassa, joka jätti mietintönsä 1958.
Useita vuosia kestäneiden Tuusulanjärven tutkimusten tulokset Järnefelt julkaisi vuonna 1921 160-sivuisessa väitöskirjansa, joka on myös klassikko alallaan.
Kirjassaan Kalavesiemme tuotannon perusteet Järnefelt tuo ensimmäistä kertaa esille niitä tosiasioita jotka vaikuttavat siihen miten paljon kaloja vesistöistä voidaan kalastaa. Tosin hän tuo myös julki että parhaan hyödyn vesistä saisi kalanviljelyn palveluksessa.
Hänen kirjansa esikuva on ruotsalaisen Einar Naumannin v. 1918 ilmestynyt teos Sötvattens produktionsbiologi. Hänen alkuperäinen tarkoituksensa oli ainoastaan kääntää tämä teos, mutta hänen omat tutkimuksensa antoivat niin paljon lisävalaistusta etenkin pohjaeläinkysymykseen, että hän päätti muuttaa useat kohdat perinpohjaisesti. Myös vesien kaasu- ja kemiallisiin suhteisiin hänen tutkimuksensa antoivat niin paljon lisä tietoja, että Naumannin kirjoitus kaipasi päivitystä
Järnefelt tuo esille kuinka tärkeätä olisi Suomen hallita vesien tuotantoa ja tiedostaa niiden tuotantomahdollisuudet, onhan Suomen pinta-alasta n. 11, 5 % vettä. Hänen mielestään ei ole mitään syytä tyytyä vain siihen mitä luonto voi tuottaa, vaan on voimaperäisin keinoin pyrittävä kohottamaan sitä. Tähän tästä kirjasta löytyy vastauksia, jotka ovat paikansa pitäviä vielä tänä päivänäkin.
Suomessa saalis vesihehtaaria kohti on n. 3 kg ja tätä arvoa voisi Järnefeltin mukaan korottaa jopa 50 kg, Ruotsin kokemuksiin viitaten. Edistyksellisesti hän tuo esille niitä yhteistyö mahdollisuuksia eri tieteenalojen välillä, erityisesti kemistien, jonka tällainen tutkimus mahdollistaisi. Hän myös perään kuuluttaa yhteyttä maaviljelyskemian kanssa, jota ei ole ollut. Tätä hän pitää suurena puutteena.
Vaikka hän vaatimattomasti sanoo että tieteenhaara on niin nuori, että monet kysymykset jäävät auki ja kirja on ainoastaan alkeellinen opus, on se merkkiteos alallaan ja vieläkin siinä esitetyt perustotuudet ovat paikansa pitäviä. Luonto ei muutu niin nopeasti kuin muu meitä ympäröivä maailma.
Vuonna 1958 Järnefelt päivitti tätä kirjaa 325-sivuisella Vesiemme luonnontalous teoksella, joka on suomalaisen limnologian perusteos.
Purasjoki1965_Article_HeikkiJärnefeltInMemoriam