Erkki Levanto – Yrjö Ylänne: Kalamiehen käsikirja

 

Erkki Levannon ja Yrjö Ylänteen Kalamiehen käsikirjassa (Otava 1948) oli samaa henkeä kuin 40 vuotta aiemmin ilmestyneessä U.T. Sireliuksen teoksessa Suomalainen kalastus I-III (SKS 1906-1908). Molemmat käsittelivät laajaa aihettaan kattavasti, sillä erolla että Sireliuksen teos esitteli kansatieteellisen tutkimuksen tuloksia, maassa harjoitettuja perinteisiä pyyntitapoja, Levannon ja Ylänteen opastaessa ajankohdalle ominaista kotitarve- ja virkistyskalastusta, niissä tarvittavia tietoja ja käytännön taitoja.

Aiempina vuosikymmeninä samoista aiheista oli julkaistu mm. Iku Turson Onkikalastuksen opas (U. W. Telen & Co 1909), Salmelainen Urheilukalastus (1.painos 1914),  August Mäkeläisen Kalastajan kirja (1. painos 1915), W:m Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirja (WSOY 1923) ja Ensio Rislakin Jokamiehen kalastus (Otava 1941). Iku Turso käsitteli koukkukalastusta, Mäkeläinen pyydyskalastusta, Wallenius urheilukalastusta ja Ensio Rislakki sodanajan kotirintamalle sopineita pyyntitapoja, kukin niistä tiedoiltaan jo osin vanhentuneina ja (Mäkeläisen kirjaa lukuun ottamatta) loppuun myytyinä.

 

 

Kalamiehen käsikirja tuli tarpeeseen

 

 

Kalamiehen käsikirjalla oli melkeinpä huutava tarve ja sitä pidetään ensimmäisenä tavallisimmat pyyntitavat esittelevänä kirjana, kaiken kalastuksen oppaana. Sodanajan ruokapulaa helpottamaan säädetty jokamies-kalastuslaki oli kirjan ilmestyessä yhä voimassa; lakia uusittiin 1952. Sodasta toipuvassa, aikuistuvien suurten ikäluokkien maassa oli pulaa lähes kaikesta; tilanne näkyi korttisäätelynä ja torien jonoina. Toreille myyntiin tuotuja muikkuja, lahnoja, ahvenia ja muita kaloja jonotettiin.

Alkusanojen mukaan Kalamiehen käsikirja on tarkoitettu etupäässä kotitarve- ja … virkistyskalastajille, mutta on luonnollista että sen yhteydessä käsitellään myös urheilukalastusta. Ammattikalastus on jätetty kirjan ulkopuolelle. … Usein pyrkii urheilukalastaja halveksimaan muita kalastusmuotoja ja yhtä usein pitää ammatti- ja kotitarvekalastaja urheilukalastusta naurettavana ja lapsellisena. Tähän ei ole mitään syytä, kullakin niillä on oikeutuksensa. … Punaisena lankana kirjassamme on vaatimus, että kalastusta on harjoitettava niin, että kalavesiemme tuotto säilyy ja mikäli mahdollista kasvaa. Emme siis saa koskea niiden pääomaan, vaan käyttää ainoastaan korot. Ajassa liikkuvat puheet muistaen, ei mitään uutta auringon alla.

Lyhyissä alkuluvuissa käsitellään kalastuksen yleistä merkitystä, luonnon, kalastuksen ja kalaston tuntemusta, kalastuskulttuuria ja (siltä osin kuin se koskee käytäntöä) kalastuslainsäädäntöä. Ammatti-, kotitarve- ja urheilukalastus saavat asialliset kuvauksensa. Kalamiehen varustuksen (vaatetus, puukot, haavit, kalakorit, veneet ym) esittely vastaa hyvin sodanjälkeistä aikaa.

Aktiivisista pyyntitavoista esitellään onginta, pilkkikalastus, uistelu ja virvelöinti (nykyään heittokalastus). Koskionginnan perusteille ja saaliskaloille, välineille, vieheille ja perhoille on varattu runsaasti tilaa; Levannon vaikutuksesta. Pyynnin tekniikka on jaettu virvelöintiin, uisteluun ja heittämiseen yhdenkäden ja kahdenkäden perhovavalla. Erillisenä on luku perholla onkiminen – alkujaanhan perhokalastus oli perho-ongintaa.

Koukkukalastuksesta esitellään pyynti pitkällä siimalla ja talvi- ja kesänajan syöttikoukuilla, joiden repertoaari oli nykyistä huomattavasti laajempi. Verkkopyynnillä on oma lukunsa, ajalta jolloin vielä ei ollut käytössä monofil-verkkoja. Eri kalalajit ja niiden pyyntitavat on kirjan pisin luku, 140 sivua. Kalalajeista esitellään 39 yleisintä lajia, silloisen tietämyksen mukaan, joka oli yllättävän korkeatasoista. Hivenen häiritsi järvilohen ja järvitaimenen nimien vuorottelu, ilmeisesti niillä tarkoitettiin samaa kalaa.

Kirjassa on myös luvut rapu ja ravustus, kalavesien hoito, järjestötoimintaa ja käytännöllisiä neuvoja ja viitteitä mm. saaliin käsittelystä ja perkaamisesta, suolaamisesta ja savustamisesta ja maustekalojen valmistuksesta.

Tuskin mikään muu kirja on vaikuttanut suomalaisten kalanpyyntiin siinä määrin ja yhtä pitkän ajan kuin Kalamiehen käsikirja. Voi jopa sanoa että se kasvatti yhden tai kaksi kalastajasukupolvea. Pienviljelijän poikana ja nuoruuden kesät maalla viettäneenä muistan yhä kirjan tarjoamat tiedot. Kirjaa lainattiin kyläkirjastosta, kerran ja toistamiseen, luettiin tarkkaan ja noudatettiin sen ohjeita. Jälki näkyi onginnassa ja uistelussa, pohjaonginnassa ja ensimmäisissä virvelöintikokemuksissa. Virtavesipyyntiin meillä ei ollut mahdollisuuksia, sitä korvaamaan rakennettiin harjuslauta, jonka yhteydessä käytettiin perholippoja. Siikojen ja harjusten pyynti oli nuoruusvuosien jännittävintä kalastusta, kunnes Pihlajaveden harjukset katosivat. Pitkäsiimaakin tuli kokeiltua, ja tuulastusta.

 

Uudistettu painos

 

 

Kirjan suosio näkyy siinä, että siitä otettiin (Erkki Levannon jo mentyä manan majoille) toinen uusittu painos 1956, Levannon säilyessä toisena tekijänimenä. Kolmanteen, kauttaaltaan uusittuun painokseen kirja eteni 1967, tekijänä yksin Yrjö Ylänne, nimen muuttuessa Kalastuksen taidoksi. Alkusanojen mukaan etenkin heittokalastusta koskeva osa noudatti edelleen Levannon laatimia tekstejä. Lukujen tarkistamiseen osallistuneiden rooli lisääntyi, henkilöistä mainittakoon Lauri Liedes, Antero Pernaja, Mauri Vanhanen Ja Matti Tiitola.

Neljännessä painoksessa (1976) palattiin alkuperäiseen nimeen – Kalamiehen käsikirja. Painoksesta on ainakin kaksi ulkoasullista versiota; Kodin Käsikirjaston ties monesko osa ja ”uistimen kuvalla varustettu” kansanpainos. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua voimistui tunne, että aika oli ajamassa kirjan ohi. Tiedoiltaan ajan tasalla oleva uusi teos, Vapaa-ajan kalastaja (Gummerus 1978) otti vähitellen haltuunsa Kalamiehen käsikirjalta vapautuneen tilan, edeten sekin ties moneenko painokseen. Kunnes sitten nähtiin Jyrki Jahnukaisen ja Veikko Rinteen toimittamana Kalamiehen käsikirjan (WSOY 1997) uusi tuleminen ja kymmenen vuoden kuluttua (2007), täysremontoituna, Kalamiehen pikkujättiläinen.

Teksti: Sulo Tiainen