Annos suomalaisia kalapakinoita ja kalavaleita
Pakinakokoelmiin päässeet kalapakinat ovat harvinaisia hengentuotteita, pakinakokoelmiksi kootut harvinaisempia. Esimerkkinä edellisistä Ollin (Väinö Albert Nuorteva 12.12.1889-4.2.1967) yli 10.000 pakinan ja yli 30 pakinakirjan tuotannosta on teoksen Vastikekastike (Otava 1943) pakina Pitkäsiima. Sen henkilöt ovat Ollin pakinoiden perustyyppejä, ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen, asuinkaverinaan pakinoitsija itse, molemmat poikamiehiä. Ollin pakinoiden pysyviä kohteita olivat byrokratia (sen hammastelu) ja sääntöjen kangistama kielenkäyttö (sen irvailu).
Kesälomalle lähdössä oleva Kalle Niemeläinen on tuonut ullakolta pitkäsiimalaatikon, jossa on kilometrin verran sotkuista siimaa ja parisataa terävää koukkua. Vaikka siimalaatikkoa selvitellään parhain päin, epäkäytännöllinen parivaljakko on pian yltä päältä kiinni koukuissa, samoin apuun tullut huoneiston omistaja ja satunnainen vieras. Yhdessäolo jatkuu äänekkäänä melskauksena, osallistujien pyrkimyksiä yhdistävien irtautumisyritysten merkeissä.
Ollin tapaan Erkki-Mikael (pakinoitsija Erkki Mikael Salmi 19.12.1924-14.9.1979) oli tuottelias kirjoittaja, jonka APU-lehteen kirjoittamista pakinoista julkaistiin 13 pakinakokoelmaa. Samuel Väsyn perhe-elämää ja Isaskar Keturin ihmeellisiä seikkailuja kuvanneet erinomaisen hauskat pakinat olivat nuoruusvuosiemme suosikkeja. Ainakin kahdessa Erkki-Mikaelin kirjassa vilahtaa kalanpyynti; Tupla-vahingossa (Tammi 1959) pakina Kultahammasvalas, aiheena rajattomien mahdollisuuksien urheilulaji, talvikalastus. Pakinassa selviää, kuinka tehdään avanto, miten siihen pudonnut kalakaveri saadaan jäälle ja mitä tekemistä kultahampaalla on asian kanssa.
Astetta hauskempi on teoksen Mokomat monokinit (Tammi 1964) pakina Svirvelikärpänen, jossa pakinoitsija opastaa kädestä pitäen aloittelijaa heittokalastusvälineiden hankinnassa. Muistan jo nuorena (meille tuli kotiin APU) nauraneeni pakinalle ja myöhemmin oman kirjallisen uran aikana varastin idean omaan pakinaani Tärppikärpänen. Erkki-Mikaelia hervottomimmillaan.
Kalavaleita ja eräkaskuja
Parivaljakolla Mauno Harkola (toimittaja) ja Olavi Hurmerinta (kuvittaja) on ainakin kolme hyvin toimitettua ja mainiosti kuvitettua kokoelmaa kalastus- ja metsästysjuttuja. Niistä ensimmäisen, Kalavaleita ja eräkaskuja (Kirjayhtymä 1958) teoksen alkuosa koostuu kalajutuista ja valeista, joista seuraavana esimerkki:
”Erässä urheilukalastajien seurassa kerskuttiin kovasti kesän suurista kalansaaliista. Andersson-nimineen mies oli aina äänessä kertoen suurista kaloista niin, etteivät toiset tahtoneet saada lainkaan puheenvuoroa. Seurassa oli muuan vaatimaton mies, joka ei ollut kertaakaan avannut suutaan. Andersson veti välillä henkeä ja kysyi mieheltä, eikö tällä ollut mitään kokemuksia kerrottavanaan. –Juu, aloitti vaatimaton mies, kerran heittäessäni uistinta nousi veneen ympärille mahtavia pyörteitä ja niiden keskeltä pisti päänsä veneen laidalle mahdottoman suuri hauki. Huomattuaan minut se tokaisi: – Anteeksi, luulin Teitä herra Anderssoniksi, ja katosi syvyyteen.”
Harkolan & Hurmerinnan toista teosta Se suuri hauki (Kirjayhtymä 1961) edustakoon Arijoutsin pakina nimeltään (Ollin tapaan) Pitkäsiima. Se alkaa näin: ”Paitsi pilsneripulloja, pokerikortteja, palasokeria, polvihousuja, piippua, ja parranajokonetta täytyy kesälomalle ehdottomasti ottaa mukaan myös pitkäsiima.” Ollin pakinasta poiketen ja vaikka koukkujen kanssa on ongelmia junamatkalla, päästään sentään vesille ja kalanpyyntiin. Saalis on laihanpuoleinen, muutamia pikku ahvenia ja itsemurhaa yrittänyt kuha. Kymmenkunta koukkua perukkeineen on kadoksissa, niihin tarttuneista vonkaleista muistetaan ainakin 75 kilon painoinen reppumies ja useampia noin 110 kiloisia emäntäihmisiä, jotka olivat matkalla herättäjäjuhlille.
Kalatalouden Keskusliiton ja Kalatalouspalvelu Kapan 1993 järjestämän kalajuttukilpailun parhaista paloista Markku Myllylä toimitti koosteen Jodlaava matikkakoira (Kapa Oy 1993). Harkolan & Hurmerinnan Kalavaleita ja eräkaskuja –teoksen juttuvalikoimaan verraten voidaan havaita, että tuoreempien ohella myös samat kaskut, vitsit ja tarinat kiertävät maata, ties monettako kertaa ja että niistä on liikkeellä useampia versioita, mikä tuntuu luontevalta. Jodlaavan matikkakoiran juttuvalikoimaan on piirtäneet jälkensä myös sen julkaisuaikaa edeltäneet vuosikymmenet, aina Kekkosen kalaretkistä lähtien. Hieno kooste, joka jäi vaille arvonsa mukaista ulkoasua.
P- Pulmun kirjoittamista ja Seppo Leinosen kuvittamista, alun perin Pohjolan Perhokalastaja-lehdessä julkaistuista pakinoista pääosin koottu Se vavallinen tarina, Pakinoita perhokalastuksesta (Mill River Publishing 2006) sisältää (takakannen mukaan) terveelle ihmiselle kohtuuttoman annoksen perhokalastusta. P. Pulmu lienee nimimerkki, kuvittaja Seppo Leinonen taas tunnettu henkilö. Teokset pakinat ovat lempeää lajin sisäisen huumorin hyrinää ja hereää hekottelua, joka sai aikoinaan monet miettimään, onko tullut vietyä oma harrastus jo liian pitkälle. Pakinoista voi myös havaita, että niiden laatija tunsi aiheensa, perhesuhteita myöten. Hauskaa sanailua, jonka lukeminen auttaa palauttamaan suhteellisuudentajun. Seppo Leinosen kuvitus on mainio.
Teksti: Sulo Tiainen