Väinö Heikki Vainio (1892–1989)

 

 

Väinö Heikki Vainio syntyi Hiitolassa 16. Lokakuuta. Hänen käytti kirjoissaan kirjailijanimeä V. H. Vainio. Vainio kirjoitti ylioppilaaksi Käkisalmen yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Hän suoritti Sotakorkeakoulun matemaattis-luonnontieteellisen ja yleisteknillisen oppijakson Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1923–1925 ja Sotakorkeakoulun sotateknillisen osaston vuosina 1925–1927. Sotilasarvoltaan hän oli kenraalimajuri. Vainio toimi Hakku lehden pää- ja vastaava toimittaja vuosina 1927–1934 ja kirjoitti oman alansa asioista useisiin aikakauslehtiin, sekä osallistunut Kenttätyöohjesääntö 2:n laatimiseen ja toimitti Suomen jääkärien elämäkerraston täydennysosan. Vainion kirjalliseen tuotantoon kuuluu myös pitäjä- ja yhdistyshistoriikkeja, luonto- ja eräaiheisia teoksia. Varsinkin hänen kirjansa Tenolta ovat suosittua lukemista.

Vainion ensimmäinen kirja, Hopeavälkky : kalamiehen kokemuksia ja koettelemuksia, ilmestyi 1947. Sen jälkeen kirjoja ilmestyi tasasiseen tahtiin: Karnjargan väylällä ja vähän muuallakin, 1950,Suomen jääkärien elämäkerrasto: I täydennysosa, 1957, Neljännesvuosisata vapaaehtoista rajaseututyötä Rajaseudun ystäväin liiton julkaisu, 1958, Hiitolan historia myöhäisin osa vuodesta 1865 lähtien seurakunnan ja pitäjän hallintoelinten lakkauttamiseen 1950-luvun alussa., 1959, Kurkijoen historia 4. Myöhäisin osa 1860-luvulta seurakunnan ja pitäjän hallintoelimien lakkauttamiseen, 1960, Enkeli selvitti verkon., 1961, Kalamiehen vuosi., 1961, Yli pauhun kenttien. 1964, Maaorjia., 1966, Simon kahakka: jääkärien ja santarmien välinen yhteenotto Simon Maaninkajärvellä 1916, 1968 ja Isäntälohi ja muita kalajuttuja., 1971

 

Karnjargan väylällä ja vähän muuallakin

 

 

 

Karnjargan väylällä ja vähän muuallakin on Vainion toinen kalatarina kokoelma. Siinä kalastetaan mm. Taipaleenjoella, Petsamossa, Koitajoella, Mankalankoskella ja tietenkin Tenolla. Vainion kirjoissa kerronta keskittyy itse kalastukseen, maisema kuvaus suoritetaan muutamalla lauseella.
Nimikkotarinassa käydään hurja kamppailu pyrstöstä kiinni jääneen lohen kanssa. Suvannolla asustaa suuri kojamo, tämän suvannon valtiaan olettaa kalastaja saaneesta siiman päähän. Kamppailun jälkeen lohi osoittautuu ”vain” 9,5 kiloiseksi.
Kirjassa on tarinat Isäntälohi ja Hopeavälkky, jotka ovat antaneet nimen Vainion kahdelle muulla kalatarinakokoelmalle. Hopeavälkky on lohen kasvutarina mätimunasta aina viimeiseen kutuun ja matkaan jäämeren kylmään hautaan. Isäntälohi on kertomus siitä, että rumalla huonokäyntisellä uistimellakin voi saada suuria isäntälohia.

 

 

Hieman muista poikkeava tarina on kuvaus Mankalan kuuluisasta soutajasta Klemolasta ja Selkin suutarista. Siinä tarinassa on enemmän filosofinen ote, kalastus antaa tapahtumalla näyttämän.
Vainion kirjat, varsinkin Tenon kuvaukset, ovat olleet monen kalastajan innostuksen lähde matkalle kaukaiseen pohjolaan. 1950-luvulla tieverkko ei ollut vielä ylimmässä Lapissa kattava ja matkaan oli varattava reilusti aikaa. Kirjojen tarinoiden rohkaisemana lähti kuitenkin yhä useampi kalamies saamaan tartuntaa Tenon kalastukseen. Moni tartunnan saanut ei ikinä siitä taudista parantunut.

Vainio kuoli Helsingissä 4. Marraskuuta 1989.

 

Lehtileike