Suomalainen kalakirjallisuus

 

Meillä kalakirjallisuuden juuret yltävät 1700-luvulle, jolloin ensimmäiset kala-alan väitöskirjat ilmestyivät latinankielisinä. Turun kuninkaallisella akatemialla oli merkittävä rooli kirjoitusten julkaisijana. Suomenkielellä kaloista kirjoitettiin vasta sata vuotta myöhemmin, ensimmäisen kala-alan virkamiehen innoittamana. Vielä myöhemmin tuli kirjoituksia joissa kalastusta pidettiin ajanviettona eikä pelkästään ravinnon hankintana.

 

1700-luvulla suomalaisten tekemät kala-alan kirjoitukset oli väitöskirjoja ja ensimmäiset ilmestyivät Ruotsin puolella. Koska kalat eivät olleet kovin suosittu tutkimuskohde 1700-luvulla, alan väitöskirjoja tehtiin melko vähän. Ne olivat myös varsin suppeita eivätkä kovin tieteellisiä verrattuna myöhempiin väitöskirjoihin.

Ensimmäinen suomalaisen tekemä kala-alan väitöskirja on Oululaisen kauppiaan pojan Daniel Bongen Salmonum natura. Hän puolusti vuonna 1730 Kustaa Suuren luentosalissa Upsalan yliopistossa lääketieteellisen tiedekunnan suostumuksella latinankielistä väitöskirjaansa lohesta ja sen kalastuksesta. Väitöstilaisuus tapahtui käytännöllisen lääketieteen professorin Laurentius Robergin johdolla.

Myös seuraava suomalaisen tekemä kala-alan väitöskirja tehtiin ruotsissa. Anders Hellant esitti Anders Celsiuksen johdolla julkisesti tutkittavaksi Uppsalassa 1738 akateemisen väitöskirjansa De novo in fluviis norlandiarum piscandi modo eli tutkimus uudesta kalastustavasta Pohjolan joissa. Tässä väitöskirjassa Hellant esittelee uudenlaisen lohipadon. Tämä on ilmeisesti ensimmäinen akateeminen väitöskirja, joka käännettiin myös ruotsiksi, sillä hän haluaa esitellä pyyntimenetelmän niillekin, jotka eivät osanneet latinaa.

Hellant kertoo usein Pohjolan kalaisten jokien äärellä kummastellen ja säälien nähneensä, miten enin osa seudun miehistä ahersi koko lyhyen kesän kalastuspuuhissa ja laiminlöi tilustensa viljelyt ja muut hyödylliset tehtävät. Padot olivat vaivalloisia ja huonosti pyytäviä. Niinpä hän ehdottaakin, että ”johonkin Pohjolan jokeen on rakennettava sellainen pato, ettei ainoakaan kala, päinvastoin kuin nyt, pääsisi nousemaan virtaa ylös pyydykseen joutumatta”.  Myöhemmin tämän tyylisiä pyydyksiä, niin sanottuja karsinapatoja, rakennettiinkin. Ne olivat aikanaan maailman suurimpia puusta rakennettuja pyyntilaitteita. Torniojoella viimeisenä oli käytössä Kivirannan pato joka pystytettiin viimeisen kerran vuonna 1973.

Turun Akatemian aika

Ensimmäiset Suomessa tehdyt kala-alan väitöskirjat tehtiin Turun kuninkaallisessa akatemiassa. Täälläkään kalatalous ei ollut kovin suosittua, kirjoituksia tai väitöksiä kaloista tehtiin ainoastaan kymmenen. Niistä ensimmäinen, De regia piscatura comoensi, ilmestyi vuonna 1751. Siinä F. R. Brander väitteli professori C. F. Mennanderin johdolla Kokemäen kuninkaallisesta kalastuksesta.

Myös toinen kaloihin liittyvä väitöskirja ilmestyi vuonna 1751. Se on kuitenkin enemmän hengellinen kuin biologinen. Nic. Malm puolusti Mennanderin johdolla väitöstään Ichtyo-Theologiae Linae eli kalateologian pääpiirteitä. Siinä yritettiin perustella uskonnollisia näkemyksiä luonnontieteen avulla, erityisesti kalojen ruumiin rakenteen ja elintapojen pohjalta. Teoksessa mainitaan myös kiinalaisten harrastamasta kalanviljelystä.

 

Seuraavan kala-alan tutkimuksen teki Turun akatemiassa opiskeleva ruotsalainen Johannes Enholm, joka kirjoitti P. Kalmin johdolla aiheesta Enfalliga anmärkningar on Öst-Giotha skäreboars öfliga fiskesätt i Östersjön. Tämän kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäinen osa ilmestyi 1753 ja toinen seuraavana vuonna. Se oli kirjoittajan omiin havaintoihin perustuva tutkimus Itä-Götanmaan saaristolaisten tavallisista kalastustavoista Itämeressä.

P. Kalm oli myös johtamassa Jak. Steniuksen vuonna 1769 tekemää väitöskirjaa Om bästä sättet at anlägga forsbyggnader (Koskirakennelmien parhaasta valmistustavasta). Siinä on osio lohipatojen rakentamisesta, joten pelkästään kala-aiheinen tämä väitöstyö ei ole.

Vuonna 1757 puolusti G.Lindbland  P.Kalmin johdolla väitöstään De Caussis diminutionis piscium eli kalojen vähenemisen syitä. Tässä suppeassa, vain yhdeksänsivuisessa teoksessa syitä haetaan liian suurista ja tiheistä nuotista. Myös kutupyynti saa osakseen arvostelua – tosin varsin erikoisella tavalla, sillä teoksessa pohditaan, voiko kutukaloja käyttää ollenkaan ravinnoksi ja onko kutukalan liha jopa epäterveellistä.

Huoli kalojen riittävyydestä kaikille oli siis jo tuolloin olemassa. Kalojen istuttaminen ei vielä tuolloin ollut yleistä ja kalanviljely yleistyi vasta seuraavalla vuosisadalla, joten ainoaksi hoitokeinoksi esiteltiin rauhoituksia.

Myös kaloihin liittyvää väitöskirjaa puolusti P. A. Gaddin johdolla vuonna 1769 Carolus Nic. Hellenius. Hän kirjoitti kalastukselle haitallisista hyönteisistä teoksessaan Insecta, piscatoribus in maritimis finlandiae oris, noxia (Suomen merialueella kalastukselle haitallisista hyönteisistä). Tässä kahdeksansivuisessa väitöksessä kerrotaan, kuinka kilkki ja katka pilaavat pyydyksiä ja niissä olevia kaloja.

Turun akatemian väitöskirjoissa ei käsitelty kalalaji kysymyksiä, eikä yritetty selvittää kalalajistoamme vaan ne keskittyivät kaloista saatavan hyödyn lisäämiseen. Suomen kalalajien kartoittamisen aloitti P. A. Gadd kirjoittamalla vuosina 1771–1771 Tidnigar utg. Af et sällskap i Åbo -lehteen neliosoisen artikkelisarjan ”Försök til ichtyologia fennica”. Hän esittelee 50 lajia ja tekstissä mainitaan lajien nimet sekä latinaksi että ruotsiksi ja suomeksi. Lajiluettelossa hän on käyttänyt Linnen Fauna Suecican viimeisintä painosta. Tämä on siis ensimmäinen kalalajiluettelo, joka Suomessa suomen kaloista on ilmestynyt.

Turun akatemian ajan väitöskirjoista parhaiten tunnetuin väitöskirja on Carl Robert Gjersin kirjoittama väitöskirja Oeconomisk afhandling om orsaker til cunå krono lax och sik fisket förmindking, som ock de hjelpmedel som deremot kunna vidtagas (Taloudellinen tutkielma Kokemäenjoen lohen ja siian kruunun kalastustuksen vähenimisen syistä ja keinoista, joilla sitä voidaan estää).  Tätä väitöskirjaa puolusti vuonna 1771 Isaac Arenanderin.  Tähän aikaan ei ollut tavatonta että joku akatemian professoreista tai muu oppinut kirjoitti tutkimuksen ja toinen henkilö väitteli. Paperi maksoi paljon ja näin saivat professorit julkaistua omia tutkimuksiaan toisen kustannuksella.  Tästä väitöskirjasta on tehty kaksikin suomennosta.

Turun akatemian aika päättyi vuonna 1809, kun siitä tuli Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. 1800-luvun ensimmäinen puolisko oli muutenkin hiljaista aikaa suomessa kalastuskirjallisuuden osalta. Luonnontieteen tutkijoita ei ollut paljon ja niiden vähäistenkin mielenkiinto suuntautuu etupäässä kasvitieteeseen.

Suomeen kalastus hallinto

Suuri muutos Suomen kala-asioihin tapahtui 1860, kun Suomi sai ensimmäisen kalashallinnon virkamiehen. Asetus annettiin 16.1.1861 ja virkaan nimitettiin Henrik Johan Holmberg jonka aikana ilmestyivät ensimmäiset suomenkieliset kala-alan oppaat. Itse asiassa ne ilmestyivät jo ennen Holmbergin virkaan nimittämistä mutta hänen työnsä ansiosta, sillä vuonna 1858 ilmestyi Käytännöllinen oswiitto lohi-sukuisten kalain kaswattamisesta ja samana vuonna Kuinka joet ja järvet Suomessa saadaan kaloja runsaasti kaswamaan. Ne käsittelivät kalanviljelyä, joka oli saamassa vahvaa jalansijaa kalaveden hoitokeinona, ja muita keinoja saada kalavedet tuottamaan paremmin. Nykyisen kalatutkimuksen, ainakin lajiston selvityksen osalta, voidaan katsoa alkaneen A. J. Malmgrenin vuonna 1863 ilmestyneellä tutkimuksella Kritisk öfversikt af Finlands Fisk-Fauna.

Kalastus virkistyksenä

Suomessa kalastusta ei mielletty vapaa-ajan viettona tai virkistyksenä vielä 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla, niinpä vapaa-ajan kalastusta koskeva kirjallisuuskin on meillä nuorta. Ensimmäiset kalastusmatkailijat saapuivat Suomeen 1850-luvun paikkeilla ja toivat myös esimerkin siitä, että kalastus voi olla muutakin kuin ravinnonhankkimista. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin Suomessa asiasta kirjoitettiin ja ensimmäinen lajissaan on pieni vihkonen Konsten att Meta, joka ilmestyi vuonna 1882. Tekijä on nimimerkki ”Eräs urheiluonkija tuhansien järvien maasta”. Pitkään oli hämärän peitossa kuka mahtoi olla kysymyksessä, mutta tekijä on hyvin todennäköisesti Onni Wetterhoff. Merkittävin 1800-luvulla Suomessa ilmestynyt vapaa-ajan kalastajille suunnattu opas on vuonna 1883 komean salanimen, Salmo Salar, nimissä tehty kirja Krokfiske som sport och yrke. Kirjan tekijä on toimittaja Alex Hintze. Todettakoon että kalakirjallisuuden vanhoista klassikoista Waltonin The Comleat Angler ilmestyi ensimmäisen kerran Suomeksi vuonna 1974 nimellä Oivallinen onkimies. Sen on suomentanut viidennestä painoksesta (1676) Kai Kaila. Mukana olevaa Cottonin osuutta ei ole tähän suomennettu, eikä vielä tähän päivään mennessä ole suomennettu muihinkaan painoksiin.

1900-luvulle tultaessa ilmestyi myös ensimmäiset Suomenkieliset vapaa-ajan kalastusta käsittelevät kirjat, niistä merkittävimmät ovat A.E. Salmisen Urheilukalastus ja William Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirja. Myöhemmin alkoi ilmestyä opaskirjasia jotka keskittyivät johonkin tiettyyn pyyntimuotoon tai kalalajiin ja tämä suuntaus näyttäisi olevaan edelleen suosiossa.

 

Ari Savikko

Kirjallisuutta

 

Hjelt Otto E.A.: Naturalhistoriens stadium vid Åbo universitet. 1896

Itkonen Tuomo:Akateeminen tutkimus uudesta kalastustavasta pohjolan joissa. Torniolaakson vuosikirja 1973

Koli Lauri:Olaus Magnuksesta Juhani Ahoon. Teoksesta Wilhelm von Wright; pohjolan kalat 1998

Lisilzin Elisabeth: Lohi. Suomen kuvalehti 1958 s.51-52