Mikä on kotimainen julkaisu?

Kysymys saattaa kuulostaa oudolta ja jopa turhalta. Mutta kun asiaa alkaa tarkemmin miettiä tuleekin siitä ongelmallinen. Muutenkin asia saattaa tuntua turhalta saivartelulta, mutta kun kysymyksessä on keräily ja sen rajaaminen muuttuu kysymys tärkeäksi.

Yksinkertaisin rajaus jota käytetään kotimaisen kirjallisuuden rajaamiseksi, on Fennica-kirjallisuuden määritelmä. Siihen kuuluu kaikki suomenkielinen, Suomessa painettu, suomalaisen kirjoittama ja Suomea koskeva kirjallisuus. Se onkin kattava määritelmä kun puhutaan uudemmasta kirjallisuudesta. Varsinainen otsikon kysymyksen ongelma on aika ennen vuotta 1809. Tällöin isäntä vaihtui ja Suomesta tuli Venäjän alainen Suomen Suuriruhtinaskunta.

Tätä ennen vaihtelevan kokoinen osa nykyisen Suomen valtion alueesta oli keskiajalta aina Suomen sotaan asti osa Ruotsin valtakuntaa. Näin ollen ennen vuotta 1809 julkaistu kirjallisuus voitaisiin katsoa kotimaiseksi kirjallisuudeksi. Tämä aiheuttaakin kotimaisten kalakirjojen keräilijällä harmaita hiuksia ja rahan menoa. Siis mikäli pyrkii keräämään täydellisen kokoelman, joka ei kuitenkaan liene edes mahdollista.

Ruotsissa ilmestyneistä kalakirjoista ennen vuotta 1809 löytyy tietoja Fredrik Lundbergin vuonna 1872 kirjoittamasta tutkielmasta Bidrag  till öfversigt af Sveriges ichtyologiska litteratur (56 s.). Tässä on kuitenkin esitetty vain perusbiologisia ja tieteellisiä julkaisuja.  Siitä puuttuu  mm. kalastuslait, jotka ovat joiltakin osin kuitenkin myös Suomea koskevaa kirjallisuutta. Ensimmäinen varmasti Suomea koskeva kalastuslaki, Kuninkaallinen kalastussääntö, annettiin marraskuun 14. päivänä 1766. Tämä onkin ensimmäinen koko Suomea koskeva kalastussääntö ja se oli voimassa vuoteen 1865 asti. Keräilykohteena Kalastussäännöt ja lait ovat kuitenkin ongelmallisia, sillä niistä on vaikea löytää tietoja siitä mitä kaikkea on julkaistu.

mikä on 2

Myös vapaa-ajan kalastuskirjoja ilmestyi ennen vuotta 1809 ja nämäkin puuttuu Lundbergin ansiokkaasta tutkielmasta. Näistä löytyy tietoja Benny Lindgrenin ja Leif Erixonin vuonna 1991 kirjoittamasta Svensk sportfiske- och jaktlitteratur (175 s.) kirjasta. Tämäkään ei ole kattava, mutta merkittävät julkaisut siitä löytyy.

 

mikä on 3

Mutta se vaikea kysymys on, onko esimerkiksi vuonna 1807 ilmestynyt Den Uppriktige Fiskaren kotimainen julkaisu. Puhtaasti Fennica määritelmään se ei ilmeisesti mene, mutta Ruotsiahan me vielä tuolloin olimme, ja näin ollen se oli silloin kotimainen, mutta onko se sitä vielä tänä päivänäkin? Tämä onkin kysymys jonka jokaisen keräilijän on varmaan päätettävä itse kun rajaa omaa keräilyä. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen en ole löytänyt.

mikä on

Vuoden 1809 jälkeen kun Suomi oli Suurruhtinaskunta, ei kala-aiheista julkaisutoimintaa ollut suomessa tai suomeksi lainkaan kymmeniin vuosiin. Vuonna 1829 Suomen suuriruhtinaskunnassa annettiin jopa sensuuriasetus, joka määräsi täyden ennakkosensuurin ja rajoitti tuntuvasti julkaisutoimintaa. Tämä ajanjakso jolloin Suomi oli Suurruhtinaskunta, ei näin ollen aiheuta ylimääräistä päänvaivaa keräilijöille.

Jos päättää ottaa keräilynpiiriin ennen vuotta 1809 julkaistut kalakirjat tulee kirjaseikkailusta elinikäinen projekti, eikä pahinta mitä keräilijällä voi tapahtua ole näköpiirissä. Siis mitä? No että saa kokoelman täydelliseksi ja keräilijästä tulee omistaja.

 

Ari Savikko