Kustaa Vilkuna: Lohi. Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia

 

 

 

 

Kustaa Vilkuna syntyi 26.lokakuuta 1902 Nivalassa. Vilkuna valmistui Helsingin yliopistosta 1927 pääaineenaan suomenkieli. Kansantieteen tohtoriksi hän väitteli vuonna 1936. Vilkuna oli tuottelias kirjoittaja, varsinainen kansatieteen moniottelija. Hänen kiinnostuksen kohteena oli myös kalastus ja siihen liittyvä kansanperinne. Vilkunan suurtyönsä ”Lohi. Kemijoen ja sen lähialueiden lohenkalastuksen historia ilmestyi vuonna 1974.

 

 

 

Vilkuna tutustui lohenkalastukseen jo oppikoululaisena osallistuessaan kahden muun pojan kera opettaja Veli Räsäsen Petsamon retkikuntaan 1921. Ensimmäinen aihetta käsittelevä tutkimus “Huomioita koltanlappalaisten merikalastuksesta” ilmestyi Suomen museossa 1930-luvulla (1930), ja 1950-luvulla (1954) hän julkaisi sekä Suomessa että Ruotsissa yhden merkittävimmistä artikkeleistaan: “Lohenkalastus kokonaisuutena”

Lopulta 1974 valmistui teos Lohi. Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. Teos on nimensä mukaisesti laaja kuvaus ikiaikaisesta lohikulttuurista. Kirjassa otetaan myös kantaa moniin keskeisiin lohikysymyksiin. Lohen omistusoikeuden siirtämistä valtiolle kuvataan väkivaltaiseksi asianajotempuksi. Kemijoen rakentaminen saa osansa arvostelusta. Tämä oli uutta että hän kansantieteilijä otti voimakkaasti kantaa historian kulkuun. Mielenkiintoista tässä on myös se että Vilkuna kuului Urho Kekkosen lähipiiriin. Kekkonen oli kuitenkin yksi keskeisiä henkilöitä Kemijoen rakentamiseen tähtäävien päätösten takana. Kekkonen pohti erikoisesti Pohjois-Suomen voimatalouden ja raskaan teollisuuden rakentamista Kemissä ja Oulussa, sekä Kemi- ja Oulujokien vesistöalueilla. Kemijoen nopea valjastus oli yksi päätavoite. Kekkosen ansiosta lisättiin valtion lisäbudjettiin ns. Pohjois-Suomen miljardin, ja valtiojohtoinen Kemijoki Oy perustettiin joulukuussa 1954. Kekkonen toimi myös Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Vilkunan kanta vesivoimarakentamiseen tulee hyvin esiin seuraavassa lauseessa: “Vieläkin on teollisuudesta ja vesivoimasta hurmaantuneita johtohenkilöitä, jotka ihmettelevät entisten lohitalonpoikien korvausvaatimuksia muistamatta, että tältä väestönosalta on viety tuottava kalastuselinkeino, pilattu parhaat rantapellot ja johdettu voima kuparilankoja pitkin etelään täyttämään tällä hetkellä vähäistä osaa valtakunnan sähkövoimatarpeesta.”

Kirjan toiseksi viimeinen luku on myös kuvaava: Tuhoamistoimet. Siinä Vilkuna käy perusteelliseen tyyliinsä läpi Kemijoen rakentamiseen johtavat tapahtumat. Suurta ihmetystä aiheuttaa se että Kemijoen ensimmäinen voimalaitos rakennettiin Isohaaraan, sillä siinä ei ollut luonnonkoskea. Myös lupaprosessi käydään läpi perusteellisesti.

Vaikka kirja on paikoitellen raskasta lukemista, on se erinomainen katsaus lähihistoriamme suurimmasta ympäristömuutoksesta mitä vesiluonnossa jääkauden jälkeen on tapahtunut. Samalla se on perusteellinen selonteko Kemijoen kalastuksesta ja kalastajista. Myös pyydyksiä kuvaava osuus on ainutkertaista materiaalia. Kuvitustyö on myös ensiluokkaista, 202 piirrosta ja karttaa havainnollistavat tekstiä erinomaisesti. Valokuvia kirjassa on 205, ne ovat tänä päivänä merkittäviä historiallisia dokumentteja.

Kalastuksen tutkimukselle suomalaisessa kansatieteessä se avasi mahdollisuuksia kantaaottavampaan suuntaan ja kantaaottavuuskin on säilynyt. Oiva jatko Vilkunan teokselle on Kari Alaniskan väitöskirja Kemijoesta ” Kalojen kuninkaan tie sukupuuttoon. Kemijoen voimalaitosrakentaminen ja vaelluskalakysymys 1943–1964”. Kirja on 410 Sivunen ja teos loistava historiikki Kemijoen rakentamisesta. Jokaisen lohen ja Kemijoen historiasta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti lukea myös tämä.