Kalastusta kalentereissa

 

Vanhat kalenterit sisältävät paljon informaatiota elämän eri sektoreilta. Myös kala-asioita käsitellään niissä silloin tällöin. Yleisin kalastukseen liittyvä artikkeli on kalastuslaki tai jokin sen osa. Tällainen ote kalastuslaista löytyy ainakin vuoden 1878 ruotsinkielisessä Almanackasta. Myös vuoden 1885 Almanackassa on kalastuslakia koskeva artikkeli.

Myös muita kalastusaiheisia kirjoituksia löytyy. Vuoden 1908 Almanakassa on kirjoitus Wähän kalanwiljelyksestä. Sama kirjoitus on myös saman vuoden ruotsinkielisessä versiossa.

Yksi näyttävimmistä kalentereista on Kansanvalistusseuran kalenteri, se ilmestyi vuosina 1881–1957. Kala-asioita siinä käsiteltiin kuutena vuonna. Lisäksi  vuoden 1894 kalenterissa on K. M. Levanderin kirjoitus Muutamia piirteitä elämästä järwissämme. Tämä kirjoitus on klassikko alallaan, sillä se on maamme ensimmäinen limnologinen (tiede vedestä) kirjoitus. Kirjoitus ilmestyi ennen kuin limnologiaa tieteenä maassamme virallisesti edes harjoitettiin. Myös vuosien 1920, 1922,1932,1934 ja 1935 kalentereista löytyy kaloihin liittyviä kirjoituksia. Kirjoitukset käsittelevät kalanviljelyä, sillin kalastusta ja uusia kalalajeja joita maahan on yritetty kotiuttaa. Urheilukalastusta niissä ei käsitellä. Muissakin kalentereista varmasti kalajuttuja löytyy, mutta niiden löytäminen on hankalaa.

Myös pelkästään kalastajille painetulla kalenterilla on jo yli sadan vuoden perinteet. Yksi uranuurtajista on Östrä Nylands Folkhögskolan julkaisema Kalender för Fiskare. Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1916 ja se ilmestyi ainakin 3 vuonna. Siitä onko vuoden 1919 jälkeen sitä ilmestynyt, ei minulla ole varmaa tietoa.

 

kalenteri3

Kalamiehet r.y. on kalatalousalalla työskentelevien jäsenjärjestö joka perustettiin vuonna 1937. Järjestön toimesta ilmestyi 1939 Kalatalouskalenteri jonka oli määrä saada jatkoa myös seuraavina vuonna. Vuoden 1940 kalenteri oli jo käytännössä painovalmis kun sota sotki suunnitelmat. Niinpä vuoden 1939 kalenteri jäi ainoaksi lajissaan.

 

kalenteri2

Kala- ja erämiehen kalenteri ilmestyi ilmeisesti ensimmäisen kerran 1960. Tätä vanhempaa en ainakaan ole löytänyt, mutta jos jollakin tästä parempaa tietoa olisin kiitollinen jos siitä tiedon saisin. Kuopiolaisen Eloranta oy:n sponsoroima Metsä-Villen ja Kala-Kallen kalenteri ilmestyi 1970-luvulla, mutta kuinka monena vuonna siitäkään minulla ei ole tarkempaa tietoa. Itselläni on vain vuoden 1972 kalenteri.

Kalamiesten keskuudessa tunnetuin kalenteri on Kalamies Kalenteri, joka on vuonna 1950 perustetun Suomen Kalamiesten Keskusliiton julkaisema kalenteri. Ensimmäinen joka minulta löytyy, on vuoden 1966 kalenteri. Siitä onko tätä ennen ilmestynyt, otan myös mielelläni tietoja vastaan.  Kalenteri ilmestyy edelleen nimellä Vapaa-ajankalastajan kalenteri.

 

kalenterit

 

Suurimmasta osasta kalamiehille suunnatuista kalenterista ei löydy juuri mitään tietoa niiden julkaisu historiasta. Mutta esimerkiksi Kansanvalistusseuran kalenterista löytyy bibliografia jutuista joita siinä on ilmestynyt vuosina 1881–1957. Tämä taitaa kuitenkin olla positiivinen poikkeus lajissaan.

 

Ari Savikko