Ensimmäinen suomalaisen tekemä kalakirja

 

Suomessa tai suomalaisten tekemien kala-aiheisten kirjojen historia  ajoitttuu 1700-luvun alkupuoliskolle. Suomalaisten tekemät kala-alan kirjoitukset oli väitöskirjoja ja ne olivat varsin suppeita eivätkä kovin tieteellisiä verrattuna myöhempiin väitöskirjoihin.  Kala-ala ei muutenkaan ollut kovin suosittu tutkimuskohde 1700-luvulla joten väitöskirjoja ei tehty paljon.

Ensimmäinen suomalaisen tekemä kala-alan väitöskirja on Oululaisen kauppiaan pojan Daniel Bongen  Salmonum natura. Hän puolusti kesäkuun 23.päivä vuonna 1730 Kustaa Suuren luentosalissa Upsalan yliopistossa lääketieteellisen tiedekunnan suostumuksella latinankielistä väitöskirjaansa lohesta ja sen kalastuksesta. Väitöstilaisuus tapahtui käytännöllisen lääketieteen professorin Laurentius Robergin johdolla. Väitöskirja on aikansa tyypillinen tuote jossa viisautta esitellään vertailevan kielitieteen sekä luonnonopin alalta. Siinä kerrotaan tarinoita joita lohesta ja annetaanpa ohjeita myös lohen suolaamisesta. Seuraava tarina osoittaa hyvin minkä luonteinen Bongen väitöskirja on: ”Kun v.1650 Oulun kaupungin pormestari Antti Yrjönpoika Lytraeus oli paluumatkalla Tukholmasta kotiin meritse, ja jo hyvässä myötätuulessa ylitti Gävlen meren ulappaa, tapahtui, että merimiesten lounastettua palveluspoika astioita pestessä sattui heittämään likaveden mukana mereen herransa hopeisen lusikan, jonka tämä matkalle lähtiessä oli aviovaimoltaan vaivoin saanut mukaansa. Itkien poika tunnusti tekonsa. Tapahtumalla oli myös todistajia, jotka näkivät kirkkaan hopealusikan uppoavan veteen. Pormestari oli ensin pahoillaan, mutta sitten hän sanoi: ”olkoon tämä ainoa menetyksemme. Tällä tavoin säästän sen palkkion, jonka muuten olisin saanut maksaa kadotetun lusikan anastajan ilmiantajalle, sillä hän, jonka meren haltia on kerran ottanut, hän ei koskaan palauta päivän valoon”. Suotuisassa myötätuulessa oululaiset pääsivät ripeästi kolmessa päivässä tapahtuman jälkeen kotikaupunkiinsa. Mutta mitä siellä sillä välin olikaan sattunut! Maistraatilla oli siellä omat lohiverkkonsa, jotka vuosittain huutokaupattiin. Näillä verkoilla pyydystettiin joka päivä lohia. Niistä tuotiin pormestarin puolisolle äsken pyydystetty suurehko lohi ja hän antoi sen halkaista ja keittää. Kuvaamaton oli hänen mielenjärkytyksensä, kun hän löysi lohen sisälmyksistä lusikan ja tunsi sen siksi, jonka hän oli antanut matkalle lähtevälle aviomiehelleen. Hän piti sitä todisteena siitä, että hänen miehensä oli haaksirikossa joutunut aaltoihin, eivätkä perheen muutkaan jäsenet voineet muuta olettaa. Heistä tuntui sekin tavattomalta, että taipumaton suurehko lusikka oli voinut kulkea lohen ahtaan kurkun läpi. Jo paloiteltuna lohi säilytettiin yön yli, kun tuli tieto että pormestari oli saapumassa ja että laiva oli satamassa. Hänestä tuntui ihmeelliseltä silmin nähdä ja käsin kosketella lusikkaa, jonka hän oli menettänyt avaraan mereen enemmän kuin sadankymmenen ruotsalaisen peninkulman päässä Oulusta.  Ja lisäksi katsella tuota kalaa, joka kahdessa lyhyessä päivässä oli ehtinyt edetä niin pitkän taipaleen palauttaakseen aviovaimolle sen, jonka mies oli kadottanut.”  Näin taisi Bonge kuvata, tosin tahtomattaan, ensimmäisen kalanmerkinnän!

Bonge esittelee väitöskirjassaan myös lohen lääketieteellistä hyödyllisyyttä, mm. lohen auringossa kuivattua sappea pidettiin karhun sapen veroisena lääkkeenä. Sappi auttoi vatsatulehdukseen kun sitä laittoi pienen palasen likoamaan väkiviinaan. Tämä karvas neste auttoi myös vanhoihin haavoihin. Lohen rasva puolestaan auttoi korvasärkyyn ja suolattu liha poltettuna jauheeksi oli oiva lääke avopaiseisiin.

Myös lohen ruuaksi laittamiseksi löytyy ohjeita Bongen kirjasta. ”Nyt on vuorossa lohen suolaaminen. Sen jälkeen kun kalojen sisälmykset on poistettu joen rannalla ja kalojen sisus puhdistettu, pannaan ne lohilaatikkoihin. Kahtia leikattu selkä molempine puoliskoineen tekee yhteensä neljä palaa. Näiden päälle ripotellaan niin runsaasti suolaa, ettei liha näy lainkaan. Suolaan hautaantuneen kalanlihan annetaan olla kesän yli. Pyhän Jaakon päivän paikkeilla kalat otetaan pois ja suolavesi puhdistetaan liukenemattomista suolarakeista. Sitten kalanliha pannaan astioihin, jotka ovat valmistettu kuusipuusta, lisäämättä enää suolaa. Mutta taiteenotettu suolavesi kaadetaan astiaan sivussa olevan aukon kautta, sillä ilman sitä kala eltaantuu”.

Lopuksi vielä kehutaan kuinka erinomaisen makuista lohi on, se voittaa jopa Ruotsin kardinaalin tarjoaman rapukeiton!

 

bonge3

 

Ari Savikko